EmediateAd

Huntukiellosta maksaa nainen

A A
23.7.2010 0:01
Kuva: Susanna Alatalo

Hanna Houtsonen

Ranskan parlamentin alahuone hyväksyi musliminaisten burkan ja niqabin kieltävän lakiesityksen viime viikolla äänin 335-1. Voimaan tullakseen laki tarvitsee vielä parlamentin ylähuoneen ja perustuslakituomioistuimen hyväksynnän.

Ranskan vajaasta 65 miljoonasta asukkaasta noin viisi miljoonaa on muslimeja. Ranskan muslimeista noin 2 000 naista käyttää koko vartalon peittävää burkaa tai osan kasvoista peittävää niqabia, joita kiistelty lakiesitys koskee. Ilmiö, jota nyt lain voimalla kitketään pois, on siis äärimmäisen marginaalinen.

Merkittävämpi etnisiin ryhmiin liittyvä ongelma olisi vaikkapa työttömyyden taltuttaminen: maahanmuuttajien työttömyysaste on 2000-luvun Ranskassa ollut kaksinkertainen verrattuna kantaväestön työttömyyteen.

Mikäli laki astuu voimaan, tulee Ranska toimimaan eräänlaisena etnisten ryhmien integroimisen laboratoriona. Tällöin burkaan tai niqabiin pukeutunutta, julkisilla paikoilla liikkuvaa naista sakotetaan ja hänet ohjataan kurssille, jossa opetellaan ranskalaisen yhteiskunnan tapoja ja normeja. Mies, joka pakottaa perheensä jäsenen esiintymään ihmisten ilmoilla hunnutettuna, voidaan tuomita vankeuteen. Kuinkahan moni muslimivaimo osoittaa syyttävällä sormella siippaansa?

Länsi-Eurooppa on jakautumassa kahteen ääripäähän muslimien kotouttamistavoissaan. Ranska pyrkii integroimaan muslimit kantaväestöönsä pakottamalla, kun Englanti taas edustaa suvaitsevaista ja kantaaottamatonta linjaa.

Englannin maahanmuuttoministeri Damian Green totesi tällä viikolla, että ranskalaisten ajama laki olisi "melkolailla epäbrittiläinen". Kahden maan mallit ovat toistensa vastakohdat, mutta niitä yhdistää sama päämäärä: muslimivähemmistön sulauttaminen kansalaisten valtavirtaan.

Kumpi tapa sitten johtaa lähemmäs tätä ylevää tavoitetta, keppi vai porkkana?

Eurooppalaisten asenne muslimiyhteisöihin on aaltoillut aiemminkin. Keskiajalla pidettiin vihaa, 1600-luvulla kristitty Eurooppa opetteli kunnioittamaan erilaista itää ja 1900-luvulla välit jälleen kiristyivät uuskolonialismin myötä.

2000-luvun kulttuuri-ilmapiiriin on vahvasti vaikuttanut ainakin se, että eurooppalaisen kantaväestön oma taloudellinen asema on heikentynyt. Maahanmuuttajat joutuvat tilanteessa helposti syntipukin rooliin.

Ranskan lakiesityksen puoltajien puheissa on toistunut kaksi teemaa, naisten alistaminen ja kansallinen turvallisuus. Musliminainen nähdään miehen omaisuutena ja hunnuttautuminen tulkitaan sen merkiksi.

Entä jos nainen haluaakin itse hunnuttautua? Perustuslakituomioistuimessa tulee vastaan kysymys siitä, onko valtiovallalla oikeutta rajoittaa kansalaisten uskonnon harjoittamista. Ja mitä käytännössä tapahtuu musliminaiselle, jonka aviomies pakottaa huntuun? Nainen saa sakot ja pysyy jatkossa kotona, ihan siinä hellan ja nyrkin välissä. Siihen päättyy patonkiostoksilla käymisen kepeä vapaudentunto.

Porkkanan tarjoajan eli tässä tapauksessa Englannin toiminta perustuu kritiikittömyyteen. Muutaman miljoonan muslimin vähemmistö saa elellä omien tapojensa mukaisesti eikä islamilaisten yhteisöjen mahdollisiin epätasa-arvo-ongelmiin haluta ottaa kantaa lainkaan. Voiko suvaitsevaisuuden nimissä kuitenkaan suvaita mitä tahansa?

Hunnuttautumisen vastustajat ja puoltajat perustelevat mielipiteitään samoin sanankääntein. Ihmisoikeusjärjestöt voivat tasa-arvon ja suvaitsevaisuuden nimissä olla huntukiistassa keskenään täysin päinvastaista mieltä. Hunnuttautuminen on eurooppalaisen maahanmuuttokeskustelun merkityksettömimpiä huolenaiheita, mutta kai se, että tehdään jotain, on poliitikkojen mielestä parempi kuin ettei tehdä mitään.

Mitä mieltä on rangaista kaupungilla huntu kasvoilla kävelevää perheen äitiä, joka tekee niin kuin perheenpää ja, länsimaisesta vinkkelistä, susivanhoillinen vakaumus vaativat?

Huntukiellolla Ranska lukitsee uuden häkin entisten musliminaista kahlehtivien ympärille. Naisen osa on jäädä kirkon, miehen ja kieltojen välille.

Kirjoittaja on Savon Sanomien uutistoimittaja.

Nimellä

Kommentoi artikkelia