Jaksaako vai eikö?

12.7.2010 20:01 Kai Tuovinen

Mitä eroa on Wincapitalla ja suomalaisella työeläkejärjestelmällä? Ehkei mitään paitsi, että Wincapitaan liittyivät jotkut vapaasta tahdostaan ja ahneuksissaan, kun taas suomalaiseen työeläkejärjestelmään on ollut pakko liittyä. Kumpikin ovat pyramidipeli Ponzia, ja peliin jälkijunassa tulleet jäsenet maksavat jo siihen aiemmin sijoittaneiden makeat juhlat.

Työuria olisi helpointa pidentää työurien alussa ja keskivaiheilla, jos meillä vain olisi täystyöllisyys. Kehitys on kuitenkin vienyt meitä jo pitkään toisaalle.

Poliitikon näkövinkkelistä on vaarattomampaa puhua eläkeiän nostamisesta kuin siitä, että työllisyyden hoidossa on epäonnistuttu. Toki nykyhallitusta ei tästä pelkästään voida syyttää. Vallanpitäjät eivät myöskään halua ärsyttää suuria ikäluokkia, aktiivisimpia äänestäjiään. On helppo puhua työurien pidentämisestä eläkeikää nostamalla, kun se ei koske ikäpolvea itseään.

Kukaan ei mielellään puhu siitä, mistä tulee työtä silpputyösukupolvelle. Työstä eläke tulee. Teolliset työpaikat valuvat Kiinaan ja Intiaan. Julkisen sektorin työpaikkojen vähennyksistä huolehtii joko säästöohjelma tai lama. Kaikista ei myöskään ole yrittäjiksi. Ylemmän korkeakoulututkinnonkin suorittaneista, tohtoreista puhumattakaan, vain reilu prosentti ryhtyy yrittäjiksi.

Ikärakenteemme muotoutuu pyramidista sipulinmuotoiseksi ja siitä edelleen tulevaisuudessa tuhkauurnaksi. Meneillään olevan laman myötä osa työikäisestä väestöstämme syrjäytyy lopullisesti työmarkkinoilta jo ennen keski-ikää.

Eivät siinä paina yliopistotutkinnot, uudelleenkoulutuksesta nyt vanhempien kohdalla puhumattakaan. Pieneksi käy tulevaisuudessa joukko, joka vetää perässään kohoavista työeläkemaksuista, valtionvelasta ja muista velvoitteista täyttynyttä kivirekeä.

Työeläkeuudistukset olisi pitänyt aikanaan saada koskemaan myös vuosina 1946-1950 syntyneitä, koska tuolloinhan vuosittainen syntyvyys oli vielä 98 000-108 000 imeväistä eli liki kaksinkertainen nykyiseen verrattuna. Kun olisi ollut enemmän taakan kantajia, niin maksurasitus per capita olisi ollut nykyistä kohtuullisempi.

Suomessa on käytössä työeläkkeiden osittainen rahastointi, ts. osaan eläkemenoista varaudutaan etukäteissäästämisellä. Maksamistamme työeläkemaksuista vain noin neljännes rahastoidaan tulevien työeläkkeiden maksamista varten ja loput kolme neljäsosaa käytetään jo maksussa olevien eläkkeiden maksamiseen.

Rahastoituja työeläkevaroja on nyt reilut 120 miljardia euroa, ja sen on sanottu riittävän eläkkeiden maksamiseen noin viideksi vuodeksi, jollei kaiken aikaa lisää kerättäisi. Tässä olisi riittänyt lisäperustetta työeläkeuudistusten laajentamisen puolesta.

Tarpeeton ikäkatto

Nyt taitetaan peistä siitä, kuinka pitkään meidän pitäisi jatkaa työuriamme, jotta julkinen taloutemme sen kestäisi. Koko eläkeikäkatto joutaisi romukoppaan. Ken tahtoo ja jos työnantaja on tyytyväinen, niin tehköön harmaahapset työtään vaikka yli satavuotiaiksi, hamaan hautaan saakka.

Ihan kuin Pohjois-Koreassa konsanaan. Pysyisipähän hiljainen tieto käytössä jatkossakin. Kukaan ei pakottaisi lopettamaan työntekoa nykyisen eläkeiän kynnyksellä, mutta kukaan ei myöskään pakottaisi siitä jatkamaan.

Oloneuvoksiksi voitaisiin heittäytyä nykyisten suunnitelmien mukaisesti 63 ikävuoden kantturoissa, nythän se tapahtuu vielä keskimäärin 59,5 vuoden iässä. Joka jatkaisi työelämässä pidempään, voisi vielä testamentata käyttämättä jääneet eläkkeensä, vaikkapa naapurilleen. Ottajia ilmaantuisi ympärille parveksi asti, lupaan tulla minäkin osingoille.

Toinen asia on, miten vetreät vanhuksemme pärjäisivät nykyisillä yhä hektisemmiksi käyvillä työmarkkinoillamme. Johtavassa asemassa tämä toki onnistuu, kun työt voi aina delegoida alaisilleen, mutta että tippaletkussa itsekin roikkuva seniorihoitaja tai palomiessetä auttelisi nuorempaa kanssasisartaan tai -veljeään tositoimissa.

Väitetäänhän, että monet nykyeläkeläisistä tekisivät eläkkeelle jäätyäänkin mieluiten töitä. Kaikkea voi haluta, kun ei ole pelkoa sen toteutumisesta.

Miksei rahakattoa?

Kokonaiseläketurvastamme 95 prosenttia muodostuu lakisääteisestä eläketurvasta, toisin sanoen lisäeläkkeiden osuus on vielä pieni.

Suomessa alkavien vanhuuseläkkeiden suhde keskipalkkaan on nyt noin 50 prosenttia, mistä se vuosikymmenen lopulla alkaa pienentyä elinaikakertoimen nakertamana.

Toisin kuin lähes kaikissa muissa Euroopan maissa, meillä ei asetettu eläkepalkka- tai eläkekattoa lakisääteisille työeläkkeille. Monissa maissa käytetään kumpaakin järjestelmää. Olemmeko me suomalaiset siis ylivertaisia älynlahjoiltamme, kun valitsimme muista poiketen toisen tien?

Esimerkiksi Ruotsissa on eläkepalkkakatto, ja se oli Eläketurvakeskuksen mukaan noin 3 000 euroa kuukaudessa vuonna 2009. Ranskassa eläkepalkkakatto oli 2 859 euroa kuukaudessa, Espanjassa 3 166, Britanniassa 3 669, Portugalissa 5 031, Kreikassa 6 160, Italiassa 7 389, Norjassa 7 800 ja Luxemburgissakin 8 414 euroa kuukaudessa.

Eläkekatto taas löytyy esimerkiksi Belgiasta, missä se oli vuonna 2009 1 840 euroa kuukaudessa (ei huollettavia). Espanjassa eläkekatto oli 2 442 euroa kuukaudessa, Kreikassa 3 503, Norjassa vuodesta 2011 alkaen 5 000 euroa ja Luxemburgissa 7 011 euroa kuukaudessa.

Eläkekassavajeella pelottelu on turhaa, jos kaikki jatkuu niin kuin ennenkin.

Vaara tähän on olemassa. Eduskunnan niukka enemmistö edustaa vielä ennen sotia, heti sotien jälkeen ja 1950-luvulla syntyneitä ikäluokkia. Nuoremmat edustajamme äänestänevät muiden mukana ryhmäkurin nimissä. Eläkerahojen huvetessa keinoja tilanteen korjaamiseksi löytyy aina, jos niitä vain käytetään riittävän ajoissa.

Elinaikakerroin nakertaa eläkettä jatkossa ja työmarkkinajärjestöt nukkuvat kolmikannassaan autuaan sikeästi… Hommat hoituu!

Kirjoittaja on kuopiolainen filosofian tohtori.