EmediateAd

JSN:n rooli puntarissa

A A
19.12.2009 0:01

Jari Tourunen

Julkisen sanan neuvoston (JSN) vapauttava päätös Vanhasen lautakasajutussa on käynnistänyt terveen ja kipakan keskustelun median itsesäätelystä.

Samalla tarkastelun kohteeksi on noussut JSN:n asema ja rooli. Kun JSN:n kannatusyhdistys pitää kokouksensa ensi viikolla, agendalla ei ole pelkästään puheenjohtajan tehtävästä yllättäen eronneen Pekka Hyvärisen seuraajan valinta.

Nyt olisi hyvä tilaisuus pohtia neuvoston vetäjän roolin vahvistamista entisestään. Professori Erkki Laatikainen ja monet muut ovat ehdottaneet puheenjohtajan korvaamista mediavaltuutetulla.

Mediavaltuutettu voisi olla kokopäivätoiminen ja hänen valtansa olisi suurempi kuin neuvoston puheenjohtajan nykyisin käyttämä valta. Ajatus on harkinnan arvoinen, jos sillä ei hidasteta kanteluiden käsittelyä. Siksi olisikin syytä pohtia, voisiko mediavaltuutetun apuna toimia media-ammattilaisista ja maallikoista koostuva neuvosto, joka kokoontuisi hieman harvemmin kuin nykyinen JSN.

On esitetty, että valtuutetun olisi hyvä olla alan ulkopuolinen henkilö. Toisaalta ei media-alan ammattilaisenkaan valinta ole huono vaihtoehto, jos hän nauttii laajaa luottamusta.

Mediavaltuutettua on pohdittu ennenkin.

Jacob Södermanin puheenjohtajuuden jälkeen Julkisen sanan neuvostoa uudistettiin muun muassa tekemällä puheenjohtajasta puolipäiväinen ammattilainen. Samalla puheenjohtajan valtaa hieman lisättiin.

Uudistusten jälkeen neuvosto toimi selvästi paremmin kuin aikaisemmin. Hyvärisen johdolla status nousi, kanteluiden käsittelyajat lyhenivät ja päätökset olivat linjakkaita. Jos lautakasakärhämää ei oteta lukuun, neuvosto on onnistunut tehtävässään hyvin.

Lautakasapäätös on vain yksi neuvoston käsittelemä asia muiden joukossa, mutta sen merkitys on monella tavalla isompi kuin perustapauksen.

Lautakasaa voi lähestyä monelta kantilta. Yksi lähestymistapa on alan sisäinen. Silloin pohditaan esimerkiksi lähteiden luotettavuutta ja määrää, julkaisuperusteita, lähdesuojaa ja jutun kohteen oikeuksia.

On selvää, että Vanhasen tapauksessa häneen kohdistuva perusteltu epäily on yhteiskunnallisen merkittävyyden kannalta sellainen, että se pitää pyrkiä julkistamaan, vaikka hän kiistäisi kaiken. Epäily ei kuitenkaan riitä, jos näyttö on puutteellinen.

Toinen lähestymistapa on viitekehys, jossa media tällä hetkellä toimii.

Mediamurroksen mukanaan tuomat uudet jakelukanavat, kuten netti ja mobiili, ovat kiristäneet kilpailua kuluttajista. Heistä kilpaillaan sisällöillä ja palveluilla. Taistelussa mediakuluttajien sieluista ovat mukana myös perinteiset kustantajat.

Asioiden kertominen on siirtymässä yhä enemmän online-aikaan. Esimerkiksi uutiskilpailun näkökulmasta tämä tarkoittaa, että uutiset on kerrottava heti. Harkinta-aika on lyhentynyt, joten toimittajilta ja esimiehiltä edellytetään aivan uusia valmiuksia ja ammattitaitoa.

Kilpailun kiristyminen ja lyhentynyt harkinta-aika lisää väärien valintojen riskejä. Esimerkiksi Jokelan koulusurmien uutisoinnissa ns. perinteisten medioiden verkkopalvelut syyllistyivät useisiin ylilyönteihin. Kansalaisten reaktio tuli nopeasti, media otti opikseen ja Kauhajoen koulusurmien uutisointi oli jo selvästi harkitumpaa.

Kiristynyt kilpailu on näkynyt myös siinä, miten media kohtelee vallanpitäjiä. Useimmissa tapauksissa media toimii erinomaisesti roolissaan vallanpitäjien vahtikoirana, mutta joskus menee överiksi.

Tällä hetkellä yhteiskunnassa on vallalla voimistunut mediavastainen mieliala. Se sopii hyvin valtaeliitille, joka käyttää tilannetta hyväkseen virittelemällä keskustelua muun muassa lähdesuojan heikentämisestä, keskeneräisten asioiden julkisuuden rajoittamisesta ja jopa keskeneräisten asioiden vuotamisen kriminalisoimisesta. Kaikki nämä aspiraatiot tähtäävät sananvapauden rajoittamiseen.

Luultavaa on, etteivät demokraattisen ja vapaan yhteiskunnan periaatteiden vastaiset pyrkimykset menesty. Tärkeätä on, etteivät journalistit missään tilanteissa ryhdy arastelemaan omassa työssään, vaan jahtaavat rötösherroja niin kuin aina ennenkin. Mutta se ei tarkoita, etteikö medialla olisi myös vastuuta, joka on suhteessa sen käyttämään valtaan.

Päätoimittajalta

Kommentoi artikkelia