Laajasti on todettu, että liikenneministeri Merja Kyllösen (vas.) ehdotus kilometrikorvausten leikkaamisesta on vuosikymmenen nerokkain ajatus.
Vielä nerokkaampaa on kuitenkin grindata rullalaudalla jäistä rautakaidetta pitkin niin, että putoaa kaiteen päälle hajareisin kulkusilleen.
Sovitaan siis, että Kyllösen kilsarahat ovat 2010-luvun toiseksi mahtavin neronleimaus.
Tavoite on säästää valtion rahaa siirtämällä työnantajan menoja työntekijän maksettaviksi. Elämä on liian lyhyt tuon logiikan miettimiseen.
Kilometrikorvauksia maksetaan liikaa liian monelle. Ministeriö päättelee, ettei auto voi olla kaikille oikea työväline. Puheissa vilahti myös ilmaisu laiton palkka .
Ylen mukaan ministeri Kyllönen arvioi, että Jyväskylän eteläpuolella julkinen liikenne toimii niin hyvin, että kilometrirahat voisivat olla pienempiä.
Ei toimi, ei edes niille, jotka tulevat Helsingistä maakuntiin kokouksiin.
Kilometrikorvaus maksetaan, kun työntekijä käyttää itse maksamaansa autoa itse maksamillaan bensoilla työnantajan hyväksi. Se on usein kätevää molemmille. Vähiin ajoihin firman ei kannata hankkia ajoneuvoa erikseen.
Verohallinnon tietojen mukaan korvauksia maksettiin vuonna 2010 yhteensä noin 1,05 miljardia 728 000 henkilölle. Se on noin 1440 euroa autoilijaa kohti eli 3200 kilometriä vuodessa. Eniten kertynee juuri niille, joille auto on välttämätön työkalu, jota julkinen liikenne ei korvaa.
Korvaustason säätää verohallinto. Se on tunnollinen viranomainen, jonka päätavoite ei ole jättää mahdollisimman paljon ylimääräistä rahaa veronmaksajan taskuihin. Voi siis olettaa, että korvaus on realistinen.
Se jopa pieneni täksi vuodeksi yhdellä sentillä 0,45 euroon, vaikka autojen ja polttoaineen hinnat nousevat.
Väärinkäytöksiä tapahtuu kaikissa systeemeissä. Olemattomat ajot ovat valtion ja verottajan asia. Käytettävän työkalun valinta on työnantajan ja -tekijän välinen asia.
Järjestelmän tarkoitus on työn ylimääräisten kulujen korvaaminen, ei liikennepoliittinen ohjaus.
Ei siihen kuulu kateuskaan. Miksi myyntimies ajelee Passatilla tai Avensiksella, kun Daciallakin pääsisi, kysytään yleisönosastoissa. Miksi kirvesmies ei lyö lastenvasaralla tai lehtivalokuvaaja näpsi kertakäyttöisellä pahvipokkarilla, kysyn minä.
Moni esittää myös, ettei työajoista tarvitse korvata auton pääomakuluja, koska auto hankitaan joka tapauksessa. Ajatus on järkevä vain jos auto ei lainkaan kulu tai vanhene työajoissa.
Kolumnistin kuuluu tehdä rakentavia ehdotuksia. Esitän, että korvauksissa säästetään 50 prosenttia ajamalla työmatkat vain puoliväliin ja kääntymällä takaisin.
Suomi on iso maa, jossa ihmisten ja tavaroiden on kuljettava. Jos se ei suju, yritykset ja työ ohjautuvat etelän ahtauteen tai jäävät tekemättä. Taas kerran taidetaan ratkoa pääkaupunkiseudun oletettuja ongelmia keinoilla, jotka pahentavat niitä ja haittaavat vielä enemmän elämää maakunnissa.
Vähän yllättävää, että ehdotuksia tekee kainuulaisministeri, joka on nähty todistettavasti Varkaudessakin.
Mistä tulikin mieleen vihjeeksi työnantajalle, että minäkin liikkuisin mielelläni työmatkat isolla mustalla Audilla, jossa on nahkapenkit ja kuljettaja.
Ja koska kerron sen tässä julkisesti, niin sehän on sitten oikeastaan julkista liikennettä.
