Katsot Savon Sanomien arkistojuttua. Tämä juttu on julkaistu 17.02.2012 19:23
A A A

Kahdella vai yhdellä kärjellä?

Kalervo Väänäsen kausi Itä-Suomen yliopiston akateemisena rehtorina jää pariin vuoteen, kun hän siirtyy ensi syksynä Kuopiosta Turun yliopiston rehtorin tehtäviin. Turkulaiset tiesivät, mitä valitsivat, koska heidän keskuudestaanhan Väänänen Savoon aikanaan läksi.

Valinta Turkuun tuli yllätyksenä, Muutoin on kyllä tiedetty, että Väänänen haluaisi mielellään kokeilla kykyjään Suomen tieteen kovimmilla paikoilla. Se nähtiin taannoin, kun hän oli tavoittelemassa Suomen Akatemian pääjohtajan tehtäviä. Turun yliopisto on yksi valtakunnan suurista, joten sen rehtorina hän voi vaikuttaa paitsi yliopiston itsensä myös koko maan tiede-elämän kehitykseen.

Itä-Suomen yliopiston akateemisena rehtorina Väänänen on ollut sitä, mitä häneltä odotettiin: tieteen ammattilainen, joka seuraa tarkkaan korkeimman tutkimuksen kehityssuuntia ja tarpeita ja osaa tehdä siltä pohjalta tarvittavat johtopäätökset. Erityisesti Kuopiossa, jossa opetus ja tutkimus painottuvat terveystieteisiin, on pakko katsoa koko ajan tulevaisuuteen. Muutoin jäädään nopeasti maailman johtavien yliopistojen vauhdista.

Kuopion ja Joensuun yliopistoja yhdistettäessä päädyttiin kahden rehtorin malliin. Hallinnollinen rehtori, ykkösrehtori , Perttu Vartiainen on pääasiallisesti Joensuussa, akateeminen rehtori Kuopiossa.

Savon Sanomain haastattelemat kuopiolaiset yliopistoihmiset ovat sitä mieltä, että kahdella kärjellä olisi hyvä jatkaa myös Väänäsen väistyessä. Se on ehkä järkevää, kun eletään vielä eräänlaista sisäänajovaihetta. Merkitystä on silläkin, että yliopistolla on kasvot molemmilla yliopistokaupungeissa.

Yliopiston toiminnan vakiintuessa voidaan miettiä myös yhden rehtorin vaihtoehtoa. Lääketieteen merkityksen kasvaessa hänen paikkansa olisi silloin luontevasti Kuopiossa.

Päivän suosituimmat sisällöt

Luetuimmat 24 tuntia

Seuraa meitä myös Facebookissa
Savon Sanomat Facebookissa Savon Sanomat Twitterissä

Näitä luetaan juuri nyt

Pääkirjoitukset ja artikkelit