Kansanvallan asialla

Ihminen on pohtinut poliittista johtamista ja ihanneyhteiskunnan piirteitä oletettavasti niin kauan kuin ihmisyhteisö on ollut kykenevä käsitteelliseen ilmaisuun. Ihmisten yhteistoiminta vaatii yhteisiä pelisääntöjä, joiden mukaisesti toimitaan myös niissä tilanteissa, joissa kaikki eivät ole aina samaa mieltä. Nykymuotoinen länsimaissa vallitseva parlamentaarisen demokratian malli, jossa politiikassa toimivat aatteelliset tahot järjestäytyvät puolueiksi, on kuitenkin varsin tuore. Sen juuret ulottuvat 1700-luvulle esimerkiksi Ranskaan ja Yhdysvaltoihin, joskin jo antiikin Kreikassa oli ylimyspuolue ja kansanpuolue.

Saksalaisen Max Weberin vanhan mutta edelleen käyttökelpoisen määritelmän mukaan puolueen on oltava vapaaseen tahtoon perustuva yhteenliittymä, jonka tavoitteena on saada johtajilleen valtaa ja edistää aktiivisten kannattajiensa aatteellisia tavoitteita ja taloudellisia etuja.

Amerikkalainen V.O. Key Junior puolestaan laati kolmijakoon perustuvan mallin puolueen tehtävistä. Keyn mukaan puolue vaalipuolueena luo äänestäjälle pelkistetyt vaihtoehdot, sivistää kansaa poliittisesti ja luo yhteiset puolueen symbolit: puolueidentiteetin ja lojaliteetin äänestäjää varten. Organisaationa puolue mobilisoi kansan osallistumaan poliittiseen toimintaan, rekrytoi ja kouluttaa poliittiset johtajat, etsii hallinnon virkamiehet sekä kokoaa ja tuo julki poliittiset intressit ja toimii niiden puolesta.

Puolueen kolmas rooli toteutuu hallituksessa: puolue pyrkii saamaan edustajansa hallitukseen, organisoimaan hallituksen työtä ja toteuttamaan poliittisia tavoitteita. Hallituksessa puolue myös valvoo hallituksen välityksellä hallintoa ja ylläpitää vakautta valtiossa. Jollei puolue ole hallituksessa, sen tehtävä on organisoida sille oppositio.

Määritelmistä riippumatta puolueiden tärkein tehtävä on tuottaa kansanvaltaa, ja sen tehtävän asianmukaista hoitamista on huolella vaalittava.

Suomessa puolueet ovat näyttäytyneet viime vuosina ehkä liiankin leimallisesti vaalipuolueina ja -organisaatioina, mikä ainakin osittain johtuu puolueiden rahoituksen jälkeenjääneisyydestä ja melkein joka vuosi järjestettävistä vaaleista. Vaalirahoituksen ongelmista on keskusteltu viimeisten parin vuoden aikana enimmäkseen julkisuusnäkökohdista käsin, mille on erinomaiset perusteet.

Politiikan uskottavuus ja poliitikkojen luotettavuus kansalaisten silmissä on paljolti kiinni siitä, kuinka riippumattomiksi rahoituslähteistä ja muista sidoksista poliitikot koetaan.

Puoluetuki on paljon mainettaan parempi kansanvallan väline, sillä sen osalta puolueiden rahoitus on läpinäkyvää eikä haitallisia sidoksia rahoittajiin synny. Vaikka puoluetuen nostamisesta puhuminen julkisesti onkin ajan populistisessa ilmastossa poliittinen itsemurha, sitä ei voi rehellisyyden nimissä sivuuttaa, kun vaalikampanjoinnin kustannukset ovat edelleen olleet kasvussa. Lisäksi tarvitaan kampanjoiden koolle katto – raha ei saisi ratkaista edustajien valintaa.

Hallituksen valvonta

eduskuntaryhmillä

Suomalaisessa parlamentarismissa puolueet ja eduskuntaryhmät ovat jossakin määrin erillisiä organisaatioita, olkoonkin, että puolueiden johdossa on lähes poikkeuksetta kansanedustajia.

Eduskuntaryhmät ovat suurelta osin saaneet puolueiltaan tuon edellä mainitun hallituksen ja hallinnon valvonnan tehtävät, sillä niihin puolueiden resurssit eivät riitä. Järjestely korostaa eduskuntaryhmien merkitystä suhteessa muuhun puolueeseen ja luo suomalaiseen järjestelmään omintakeisen tilanteen: puolueen jäsenet ja organisaatio eivät ole niin vahvoja kuin monessa muussa parlamentaarisen järjestelmän maassa.

Tilannetta vielä korostaa meillä käytössä oleva henkilövaaliin perustuva vaalijärjestelmä, jossa puolueen jäsenet eivät pääse asettamaan puolueen ehdokkaita järjestykseen.

Puolueiden jäsenmäärät Suomessa ovat olleet trendinomaisesti laskussa 1980-luvun jälkeen.

Puoluetuen merkitys on suuri myös puolueiden organisaatioiden pyörittämisen kannalta ja juuri kansalaisten organisointi poliittiseen toimintaan on vaikeutunut viime vuosikymmeninä.

Puoluetoiminnan nousuun tarvitaan järjestökoneistojen vahvistamista: aina samojen vapaaehtoisten vakiotoimijoiden voimat eivät riitä vaalikampanjoiden pyörittämisen lisäksi aktiivisen aatteellisen keskustelun ylläpitämiseen ja uusien jäsenten rekrytoimiseen ynnä muuhun paikallistoimintaan. Ehkäpä puoluetuen näköpiirissä oleva osittainen ohjaaminen paikallistoiminnan tueksi on jonkinlainen piristysruiske.

Äänestäjällä on

vaikeutuva tehtävä

Puolueiden jäsenmäärien lasku kertoo sinänsä myös positiivisesta ilmiöstä: suomalaiset eivät enää halua pelkän tavan tai perinteen vuoksi sitoutua puolueeseen. Puolueiden luokkakantaisuus tai edunvalvontaluonne ovat lieventyneet, mutta eivät edelleenkään kokonaan väistyneet.

Vasemmistopuolueilla ainakin puheiden tasolla on säilynyt painotus työväen ja vähäväkisten asioiden ajamiseen ja porvaripuolueet pitävät esillä hyvätuloisten ja elinkeinoelämän etuja – Kokoomuksen työväenpuoluekampanjoinnista huolimatta.

Oikeisto-vasemmisto -akseli on silti selvästi rapautunut, mista paras esimerkki puolueena on Vihreät, jota on vaikea tuolle ulottuvuudelle sijoittaa. Äänestäjän on raaputettava puolueen ja ehdokkaan imagon kiiltävää pintaa nähdäkseen, mikä se todellinen väri ja aate lopulta on – ja puolueiden on pystyttävä vaaleista toiseen vakuuttamaan äänestäjänsä uudelleen ja uudelleen.

Maailma ja sitä muka politiikka on siis monimutkaistunut ja kaikkien puolueiden asialistoilta löytyy keinoja köyhyyden poistamiseen tai lievittämiseen ja vastaavasti elinkeinoelämän menestyksen turvaamiseen.

Puolueet ovat muuttuneet politiikan tavarataloiksi, joissa on tarjolla jokaiselle jokin erikoistarjous. Varsinkin eduskuntavaaleissa ehdokkaiden esille nostamat teemat ovat olleet usein kaukanakin puolueen valtakunnallisista tavoitteista.

Valitettavasti ensi kevään vaaleissa pelkään tämän näkyvän muun muassa ulkomaalaisvastaisten ehdokkaiden esiinmarssina lähes kaikkien puolueiden ehdokkaiden joukossa, poikkeuksena lähinnä Vasemmistoliitto ja Vihreät. Puolueiden on hyvissä ajoin ennen vaaleja torjuttava tämä uhka yhteisin sopimuksin.

Ei ihme, että osa kansalaisista ei löydä puolueiden väliltä juurikaan eroja, kun puolueiden listoilla on puolueen väristä riippumatta ympäristönsuojelijoita, ammattiyhdistysaktiiveja, yrittäjiä, opiskelijoita ja eläkeläisiä – ja samanaikaisesti valtakunnallinen teema on vaikkapa Parasta Sinulle!

Äänestäjäparka joutuu ottamaan asioista selvää entistä enemmän ja syvällisemmin itse ja valitettavasti se voi olla monelta liikaa vaadittu.

Kirjoittaja toimi Vihreän liiton puoluesihteerinä vuosina 1997-2007.

Lähetä artikkelin linkki: Sähköposti Facebook Delicious