EmediateAd

Kokovartalokorruptiota

A A
24.4.2010 0:01

Jari Tourunen

Kelan pääjohtajan valinta on käynnistänyt jälleen keskustelun poliittisista virkanimityksistä.

Puolueilla on erittäin suuri intressi keskeisten virkojen henkilövalinnoissa, sillä kysymys on vallasta: mitä enemmän ja paremmilla paikoilla istuu oman puolueen jäsenkirjalla valittuja päättäjiä, sitä suurempi mahdollisuus puolueella on ajaa läpi itselleen tärkeitä asioita.

Kunnallispolitiikan dosentti Silvo Kaasalainen sanoo, että poliittisten virkanimitysten kulttuuri on nepotismia. Kaasalainen kritisoi poliittisia läänityksiä voimakkaasti. Hänen mielestään kyse on suomalaisesta "kokovartalokorruptiosta":

- Poliittisten nimitysten kautta syntyy hyvä veli -akseli. Nimitetyt yrittävät palkita niitä, jotka ovat heidät virkaan valinneet ja etuudet antaneet. Siitä seuraa helposti, että mennään yli rajan, jonka jälkeen toiminta muuttuu rikolliseksi.

Kaasalaisen tulkintaan on helppo yhtyä. Halu hyvittää jotenkin niille, joille on kiitollisuuden velassa, on inhimillistä. Kun siihen vielä yhdistetään virkamiehen oma suhde edustamansa puolueen aatemaailmaan ja yhteiskunnallisiin näkemyksiin, niin on perusteltua suhtautua kriittisesti päätöksiin mahdollisesti vaikuttaviin taustatekijöihin.

Virkamiehiltä edellytetään puolueettomuutta. Sen pitäisi olla punainen lanka sekä valmistelussa, esittelyssä että päätöksenteossa. Suomalainen käytäntö on, että ministerit pyrkivät voimakkaasti vaikuttamaan oman hallinnonalansa keskeisten virkojen täyttämiseen. Isossa osassa näistä nimityksistä jäsenkirjalla on merkitystä.

Virkamiehen puolueettomuuden näkökulmasta vahva aatteellinen yhteys, sidos puolueeseen ja kiitollisuudenvelka ovat ongelmallisia.

Nimityksiä on arvosteltava demokraattisuudenkin näkökulmasta. Suomalaisista vain muutama prosentti kuuluu johonkin puolueeseen. Kuitenkin puolueiden kautta ohjautuu käytännössä kaikki poliittinen vallankäyttö. Puolueet siis pitävät Suomessa valtaa, vaikka muodollisesti valta kuuluukin kansalle.

Suurin osa suomalaisista ei kuulu puolueisiin eikä siis osallistu politiikkaan juuri muulloin kuin vaaleissa. Eikö silloin ole oikea tulkinta se, että poliittinen valta on keskittynyt harvojen käsiin eli elämme harvainvallassa?

Meillä on vahva poliittinen valintakulttuuri, joka suosii hakijoita, joilla on pienen poliittisen eliitin tuki.

Poliittisten virkanimitysten ongelma on se, että virkoihin ei välttämättä valita pätevintä henkilöä. Moni pätevä jättää kokonaan hakematta, koska tietää, ettei tule menestymään haussa ilman oikeata jäsenkirjaa.

Tilanne on absurdi, sillä hyvä jos jäsenkirjahakijat edustavat prosentin murto-osaa siitä pätevien potentiaalista, joka terveemmässä virkanimityskulttuurissa voisi olla tarjolla.

Valtionhallinnossa on tapahtunut jonkin verran tervehtymistä. Takavuosien laajat virkanimityspaketit näyttävät olevan historiaa, tai ainakin menettelytavat ovat hienovaraisempia. Kuntasektorin nimitykset ovat kuitenkin edelleen voimakkaasti poliittisia.

Virkanimityskulttuurin uudistamiselle on yhteiskunnallinen tilaus. Tapojen muuttaminen on välttämätöntä demokratian toimivuuden ja uskottavuuden kannalta. Kaikki sellaiset käytännöt, jotka osoittavat, että suuri enemmistö on tehtyjen päätösten ulkopuolella, heikentävät demokratiaa. Korkeat virat eivät saa olla puolueiden läänityksiä.

Jäsenkirja ei toki saa olla estekään. Sosiaali- ja terveysministeri Liisa Hyssälän (kesk.) mahdollista valintaa Kelan johtoon olisi vaikea moittia. Hyssälä on varmasti ministerinä pätevöitynyt myös Kelan pääjohtajan tehtäviin.

Hyssälän nimen ilmaantuminen Kela-spekulaatioihin karsi kuitenkin tukun sitoutumattomia kärkipään hakijoita. Se ei ole Hyssälän vika, mutta paljastaa poliittisen virkanimityskulttuurin yhden keskeisen ongelman.

Päätoimittajalta

Kommentoi artikkelia