Jos Suomi olisi nyt EU:n hakijamaa, vaalirahoituslakien uudistaminen olisi ehto jäsenyyden toteutumiselle. Maan tapa on ollut Balkanin tasoa. Näin kärjekkäästi kirjoitti Suomen EU-komissaari Olli Rehn Helsingin Sanomissa maanantaina. Onko Rehn oikeassa?
Ei ole, jos mittatikkuna pidetään korruptiota vastaan kamppailevan kansainvälisen Transparency International -järjestön vuosittain julkistamaa listaa. Suomi on keikkunut listan kärkipäässä eli järjestön käyttämillä tutkimustavoilla Suomi on yksi maailman vähiten korruptoitunut maa.
Vielä muutama vuosi sitten Suomi oli kunniakkaasti listan ykkösenä. Viime vuonna sijoitus putosi viidenneksi ja tiistaina julkistetulla tuoreimmalla listalla Suomi jakaa kuudennen sijan Hollannin kanssa. Sijoituksen heikentymiseen on yksi selvä syy. Se on Rehninkin kirjoituksessaan mainitsema vaalirahoitus.
Jos maan tapa Suomessa on ollut Balkanin tasoa - niin kuin Rehn arvioi - miksi Suomi vuoden 1995 alusta lukien hyväksyttiin EU:n jäseneksi? Onko unionin reilussa kymmenessä vuodessa tiukentanut omaa seulaansa?
Ei välttämättä. Vaalirahoitusta säätelevistä lakipykälistä ei Suomen jäsenyysneuvotteluissa puhuttu, koska korruptio ei maassamme oikeastaan koskaan ole ollut samanlaista kuin vaikkapa Balkanilla, jossa etuuksia ja vaikutusvaltaa on voinut ostaa seteleillä virkamiehiltä ja poliitikoilta. Suomessa ei heilutella seteleitä kenenkään nenä edessä, vaan korruptio piiloutuu rakenteisiin.
Vaalirahoitus on oivallinen esimerkki. Ainakaan vielä ei ole osoitettu, että vaalirahaa saaneet poliitikot ja puolueet tai rahaa antaneet tahot olisivat rikkoneet lakeja, jos huomioon ei oteta sitä, että melkoinen osa poliitikoista vastoin lakia jätti ilmoittamatta saamiaan tukia. Rikoksiakin luonnollisesti saattaa löytyä, kunhan poliisin parhaillaan tutkimat tapaukset aikanaan etenevät syyteharkintaan ja mahdollisesti oikeuteen.
Sen sijaan on jo selvää, että on liikuttu harmaalla alueella ja toimittu muualla yhteiskunnassa vallitsevia moraalikoodistoja vastaan. Puolueita lähellä olevat säätiöt ovat jakaneet vaalirahaa vastoin omia sääntöjään ja omissa hallinnoissaan toimiville. Jääviys ei näköjään ole tullut mieleen kaikille erilaisissa luottamustehtävissä toimineille poliitikoille.
Suomi on pieni maa. Siksi taloudelliseen ja poliittiseen eliittiin kuuluvat väistämättä tuntevat toisensa hyvin, niin valtakunnan tasolla kuin paikallisestikin. Asioiden junailu ohi yhteisen edun on kohtalaisen helppoa: raaputa sinä minun selkääni, minä raaputan sinun selkääsi.
Hyvä veli- ja tai hyvä sisko -verkostoja vastaan auttaa vain avoimuuden kulttuuri, joka vähitellen on voittamassa alaa myös Suomessa. Osakiitos lankeaa tiedotusvälineille. Ilman niitä vaalirahoitusta sääteleviä lakeja tuskin olisi vielä uudistettu. Tiedotusvälineet ovat myös paljastaneet suoranaisia väärinkäytöksiä valtion omistamissa yhtiöissä. Työtä on vielä jäljellä.
