| Kirjaudu sisään | Tunnukset hukassa | Tilaa lehti | Jätä ilmoitus | Yhteystiedot |
|
|
|
Koulu ei ole juristeille
Opetusalan ammattijärjestön (OAJ) puheenjohtajana sunnuntaina aloittava Olli Luukkainen pitää huolestuttavana ilmiötä, jossa opettajat ovat silmätysten lisääntyvien vanhempien vaateiden kanssa.
Ilmiö ei ole uusi. Se on vain voimistunut. OAJ:n lakimiesten hoidettavaksi tulevien tapausten määrä kasvaa jatkuvasti.
Menneinä vuosikymmeninä opettajiin luotettiin kuin vuoreen. Kansankynttilöiden toimintaa ei kyseenalaistettu.
Sellaiseen ei ole eikä pidä olla paluuta, mutta ongelmatilanteissa viisari on heilahtanut äärilaidasta toiseen. Samalla kun vanhempien koululainsäädännön tuntemus on kasvanut, vanhempien vaatimukset ovat koventuneet. Liian monessa tapauksessa esimerkiksi kodille kuuluvia kasvatustehtäviä pyritään sysäämään kouluille ja opettajille.
Erityisen tärkeää on, että koulut ja opettajat toimivat tasa-arvoisesti kaikkia oppilaita kohtaan. Ei voi olla millään muotoa hyväksyttävää, että parhaiten alakoulusta lähtien tulevat niiden lasten edut valvottua, joiden vanhemmat "huutavat äänekkäimmin".
Sellaiselle arvopohjalle suomalainen koulujärjestelmä ei voi rakentua. Parasta on vahvistaa koulujen, opettajien, vanhempien ja oppilaiden välistä luottamuksellista keskusteluyhteyttä. Näin saavutetaan kestävimmät tulokset. Ei niin, että laitetaan juristit asialle.
|
|
Pääkirjoitukset
- Kaikki ei sovellu Suomeen 00:03
- Pakkoliitoksetkin ovat nyt mahdollisia 00:01
- Väyrysellä riittää vauhtia 08.02. 00:01
- Ratkaisut tehtävä ajallaan 08.02. 00:02
- Turha nyt on hötkyillä 07.02. 00:01
- Sisällissota on aito uhka 07.02. 00:02
- Niinistön valtuutus on poikkeuksellisen vahva 07.02. 00:03
- Omituinen näytelmä 06.02. 14:56
- Porvarillinen Suomi sai porvaripresidentin 06.02. 14:56
- Tieto on todellista pääomaa 06.02. 14:55


