| Kirjaudu sisään | Tunnukset hukassa | Tilaa lehti | Jätä ilmoitus | Yhteystiedot |
|
|
|
Kovat keinot tarpeen
Etelä-Amerikan pohjoisosissa ja Keski-Amerikassa käydään rajua huumesotaa tällä hetkellä. Viime vuosien aikana tuhansia ihmisiä on menettänyt henkensä huumekartellien välisissä taisteluissa. Tulilinjalle on joutunut usein täysin ulkopuolisiakin henkilöitä.
Pahinta aluetta ovat maailman suurin kokaiinin tuottaja Kolumbia sekä Väli-Amerikan valtioista Meksiko ja Honduras. Esimerkiksi meksikolaisessa 1,3 miljoonan asukkaan Juarezin kaupungissa murhattiin lähes 3 000 ihmistä viime vuonna (SS 12.3.).
Huumekauppa on niin tuottoisaa, etteivät rikollisjengit kaihda mitään keinoja bisneksessään. Murhien, rahanpesun ja monien muiden rikosten lisäksi rikolliset voitelevat liike-elämän ja politiikan vaikuttajia monissa valtioissa. Liigoilla on salaisia lentokenttiä ja satamia, joista käsin ne toimittavat huumelasteja eri puolille maailmaa.
Yhdysvallat on usein salakuljetusreittien määränpää. Amerikkalaiset poliitikot ja turvallisuusviranomaiset ovat puhuneet huumekaupan kitkemisestä. He ovatkin saaneet paljon aikaan, mutta torjuntakeinot ovat olleet sittenkin kevyitä.
USA:lla on sellainen sotakoneisto, että se saisi halutessaan tuhottua huumeviljelmät ja salakuljetusreittien etapit. Ilmeisesti Yhdysvalloissa ei sittenkään pidetä huumeilmiötä niin vakavina, että rikollisiinkin kohdistettaisiin todellisia voimakeinoja.
Toisella puolella maapalloa Afganistanissa rehottaa oopiumunikon viljely. Amerikkalaiset ovat sielläkin läsnä, mutta peltojen tuhoaminen ei näytä onnistuvan. Vai onko amerikkalaisilla siihen edes aitoa halua, koska sotapelissä on kysymys myös yhteistyöstä paikallisten asukkaiden kanssa? Merkittävä osa afgaaneista saa toimeentulonsa juuri unikosta. USA haluaa säilyttää heihin hyvät välit.
|
|
Pääkirjoitukset
- Kaikki ei sovellu Suomeen 00:03
- Pakkoliitoksetkin ovat nyt mahdollisia 00:01
- Väyrysellä riittää vauhtia 08.02. 00:01
- Ratkaisut tehtävä ajallaan 08.02. 00:02
- Turha nyt on hötkyillä 07.02. 00:01
- Sisällissota on aito uhka 07.02. 00:02
- Niinistön valtuutus on poikkeuksellisen vahva 07.02. 00:03
- Omituinen näytelmä 06.02. 14:56
- Porvarillinen Suomi sai porvaripresidentin 06.02. 14:56
- Tieto on todellista pääomaa 06.02. 14:55


