Kuka katsoo peiliin?

A A
10.3.2010 00:01

Jorma Kukkonen

Tämän talven työmarkkinatilanne on kärjistynyt nopeasti. Juuri nyt eletään "pitkien puukkojen öitä"! Tiedotussota tilanteesta, sen syistä ja seurauksista on myös kuumimmillaan.

Surullisinta näissä tapahtumissa on se, että pitkän ajan kuluessa Suomeen syntynyt sopimisen kulttuuri on rapautunut. Sitä on tietoisesti ajettu alas työnantajien ja pääomapiirien taholta. "Vanhan hyvän ajan" meininki, siis kolmikanta, yleissitovuus sekä työmarkkinoiden ennustettavuus ja hyvät tavat näyttävät olevan mennyttä aikaa.

Sieltä menneestä ajasta on kuitenkin kaivettu esiin "Pihkalan kaartin" malli eli uhottu ulkomaisen työvoiman tuonnilla murtamaan lakkoja. Näinhän eräs satama-alan operaattori uhkaili.

Aina vedotaan kilpailukykyyn, sen puutteeseen tai kadottamiseen silloin, kun on kyse työntekijöiden eduista. Tämä teatterirooli on julkisuudessa EK:n työmarkkinajohtaja Eeva-Liisa Inkeroisella.

Silti on selkeästi sanottava, että toisenkin osapuolen, siis työntekijäjärjestöjen, on mentävä peilin eteen. Unohtuvatko vientialojen ammattiliitoilta alipalkatut työntekijät ja heidän etunsa? Mihin häipyy vastuu kokonaisuudesta ja toisista tovereista?

AKT on nyt kriisin keskuksessa. Kuljetusala on eturintamassa taistelemassa paremman muutosturvan, siis irtisanomissuojan puolesta Suomessa. Tässä asiassahan olemme jäljessä muuta Eurooppaa. Siksi ahtaajat ovat liikkeellä oikealla asialla. Heidän lakkonsa toivoisi toki loppuneen tämän päivän lehden ilmestyessä.

Ay-liikkeen toimia ei sovi ihmetellä, kun taustaksi tuodaan nykyisen laman toinen puoli: käynnissä on omistajien varsinainen osinkokarnevaali ja bonusruletti. Helsingin pörssin isot yhtiöt maksavat viime vuodelta 13 prosenttia enemmän osinkoja kuin edelliseltä, vaikka niiden tulokset putosivat 42 prosenttia.

Yritysjohtajat nostavat surutta suuria osinkoja, ja samalla valittavat, kuinka ay-liike ajaa maata konkurssiin. Uusiin investointeihin sitomisen ja työllisyyden edistämisen sijasta he sijoittavat henkilökohtaiseen projektiinsa.

Lama-aika näyttää olevan heille oikea hetki ottaa hyöty irti.

On esimerkiksi kohtuutonta, että Cargotec Oy:n toimitusjohtaja sai viime vuoden palkkansa päälle 80 prosentin bonuksen; 513 000 euron peruspalkan lisäksi 406 000 euron tulospalkkion. Hänen kokonaisansionsa nousivat vuodessa noin 19 prosenttia.

Paljon isompiakin herroja löytyy. Kadehtia heitä ei kannata, pikemminkin sääliä.

Talousuutisissa kerrotaan, että yli 50 prosentin bonukset ovat teollisuudessa harvinaisia mutta finanssialalla yleisiä. Pohjoismainen suurpankki Nordea rikkoi tuolla alalla tavallisen hiljaisuuden muurin ja paljasti maksaneensa 2009 huippuasiantuntijoilleen 212 miljoonan euron bonukset.

Se tapahtui liikevoiton laskiessa 9 prosenttia. Samanaikaisesti pankki sulkee pieniä konttoreitaan ja heikentää siten palveluitaan.

Maakuntien valtias OP-Pohjola myöntää maksaneensa 24 miljoonan euron tulospalkkion.

Mitä ovat näiden rinnalla työmarkkinoiden palkkaneuvottelujen prosentit ja niiden kymmenykset? Niistä kuitenkin riidellään ja niiden takia järjestetään lakkoja.

Keiden tulisikaan mennä peilin eteen ensin? Missä on oikeus ja kohtuus?

Ajassa

Kommentoi artikkelia