| Kirjaudu sisään | Tunnukset hukassa | Tilaa lehti | Jätä ilmoitus | Yhteystiedot |
|
|
|
Kuluttaja on kuningas
S-ryhmään kuuluva ja pääkaupunkiseudulla toimiva HOK-Elanto ilmoitti maanantaina, että se jatkossakin myy Valion rasvatonta maitoa ja kevytmaitoa Prismoissaan. Viime viikolla tuli julki, että HOK-Elanto poistaisi hyllyiltään Valion maidot joitakin erikoismaitoja lukuun ottamatta ja kuluttajat joutuisivat tyytymään ruotsalaisen Arla Ingmanin maitoihin.
Maito on muillekin suomalaisille kuin laktoosi-intoleransseille herkkä asia. HOK-Elannon ratkaisu herätti vastalauseiden myrskyn. Päätöstä paheksuivat luonnollisesti valiolaiset maidontuottajat, mutta myös osa kuluttajista.
Nimekkäin purnaaja oli pääministeri Matti Vanhanen, joka nettipäiväkirjassaan kertoi vaihtavansa ruokakauppaa, jos nykyisestä ei enää voi ostaa Valion maitoa.
Kuluttaja on vanhan sanonnan mukaan kuningas. Sanonta pitää paikkansa ainakin osittain, sillä HOK-Elannon maanantaina ilmoitus johtunee siitä, että yritys pelkäsi asiakkaidensa vähenevän.
Voitto oli kuitenkin vasta osittainen, sillä aikaisempi päätös pitää toistaiseksi S-marketeissa ja Alepa-kyltin alla toimivissa myymälöissä. Niissä HOK-Elanto pitää toimitusjohtajansa Matti Niemen mukaan kiinni Arla Ingmanin kanssa tehdystä sopimuksesta. Asiaa kuitenkin edelleen selvitetään.
Eikä kuluttajien viesti tullutkaan vielä täysin selväksi?
|
|
Pääkirjoitukset
- Yksi kortti ja eläkeläisillekin 00:01
- Valtio muuttui jarrumieheksi 00:01
- Kaikki ei sovellu Suomeen 09.02. 00:03
- Pakkoliitoksetkin ovat nyt mahdollisia 09.02. 00:01
- Väyrysellä riittää vauhtia 08.02. 00:01
- Ratkaisut tehtävä ajallaan 08.02. 00:02
- Turha nyt on hötkyillä 07.02. 00:01
- Sisällissota on aito uhka 07.02. 00:02
- Niinistön valtuutus on poikkeuksellisen vahva 07.02. 00:03


