| Kirjaudu sisään | Tunnukset hukassa | Tilaa lehti | Jätä ilmoitus | Yhteystiedot |
|
|
|
Lääni lähtee, elämä jatkuu
Lääninhallituksen valvontatehtävät siirtyvät nyt uudelle Itä-Suomen aluehallintovirastolle.
Olen jo lomalla ja siirtymässä eläkeläisen vapauteen. Yritän päästä kahdentoista vuoden työpapereitteni herraksi ja saada jonkinmoista järjestystä huusholliini. Mitään ei raaskisi heittää menemään.
Siivouksessa eteen tulee monia muistoja. Lehtileikkeet ovat erityisen mielenkiintoisia. Niistä voi esimerkiksi lukea sen, miten vähän valtion aluehallinnon tehtävistä tiedetään. Lääninhallitukset tunnetaan nimenä, mutta mitä ne tekevät, onkin sitten ollut melko epäselvää kuluneen kahdentoista vuoden ajan monien kansalaisten ja myös toimittajien keskuudessa.
Lääniä on usein luonnehdittu jäykäksi, tarpeettomaksi ja byrokraattiseksi. Kun siellä ei ole tarvinnut itse asioida, on arveltu, että tuskin koko virasto on tarpeen.
Läänien vanhat perinteet ja 375 vuoden historia ovat näyttäneet leimaavan joidenkin mielikuvissa myös nykyisiä lääninhallituksia. Niinhän se on: mitä vähemmän tietää, sitä helpompi on ilmaista täysin varmoja mielipiteitä. Aivan tuore tapaus menneestä maailmasta on Savon Sanomien pilapiirtäjä Toivanen. Hän esitti lennokkaasti viime tiistaina, että olen nämä vuodet maaherrana vihkinyt etupäässä teitä ja siltarumpuja.
Kyllä Toivasenkin olisi aika viimeistään nyt hieman päivittää tietojaan, missä tällä vuosituhannella ollaan menossa. Lääninhallitukset hoitivat vielä 20 vuotta sitten, siis 1980-luvulla, kaavoitusasioita, mutta sitten tehtävät muuttuivat. Ehkä Toivasen muistikuva on noilta ajoilta. Tunteneeko hän hallinnon historiaa niin hyvin, että tietäisi maaherrojen alkuperäisiin tehtäviin kuuluneen yli 300 vuotta huolehtia teistä ja kulkuyhteyksistä.
Tehtävät ovat siis muuttuneet myös maaherralla. Nauhojen leikkaus on jäänyt aika vähälle. Olen tämän 12 vuoden aikana ollut kolme kertaa kutsuvieraana juhlistamassa uuden tien käyttöönottoa. Niissäkin kahdessa peräti ministeri suoritti varsinaisen vihkimisen.
Lääni jää nyt nimikkeenä käyttöön vain sotilaslääneissä. Erityisesti suomen kielen asiantuntijat ovat puolustelleet vanhaa perinteistä lääninhallitusta viraston nimenä. Samalla he ovat kauhistelleet uusien virastojen nimiä ja lyhenteitä.
Totta onkin, että hallinnon ja palvelulaitosten pitkistä nimistä ja lyhenteistä on nyt tulossa erityinen salakieli, jota vain asiantuntijat taitavat. Todellisena vaarana on, että tämä muoti-ilmiö vieraannuttaa kansalaisia hallinnosta.
Suuri haaste on, että Itä-Suomen AVI, ISAVI ja maakunnalliset ELY:t tulevat myös kansalaisille tutuiksi. Luotettava ja hyvä hallinto luo perustan koko yhteiskunnan toimivuudelle ja kehitykselle. On myös tärkeä saada yleiseen tietoisuuteen, mitä uudet virastot tekevät.
Uudistus sinänsä on perusteltu. ELY:t keskittyvät kehittämiseen ja AVI:t lupahallintoon ja valvontaan. Suurin osa lääninhallituksen nykyisistä tehtävistä siirtyi AVI:in. Myös työsuojelu ja ympäristölupa-asiat hoidetaan AVI:n yhteydessä.
Toimivat verkostot
Me Itä-Suomessa voimme olla ylpeitä hyvästä yhteistyöstä ja verkostoista. Itä-Suomen lääninhallitus on ollut tässä työssä mukana monialaisena verkko-organisaationa ja hoitanut kahdeksan ministeriön alueellisia tehtäviä.On ollut ilo olla rakentamassa uudenlaista asiakaslähtöistä ja palvelevaa kolmessa maakuntakeskuksessa toimivaa verkko-organisaatiota. Olemme olleet koko valtionhallinnossa myös sähköisessä asioinnissa kehityksen kärjessä.
Tavallinen kansalainen on joutunut tekemisiin lääninhallituksen kanssa melko harvoin. Jos kansalaisella on ollut tarve valittaa tai kannella saamistaan peruspalveluista, hän on voinut kääntyä lääninhallituksen puoleen. Viime vuosina valittajien ja kantelijoiden määrä on lisääntynyt. Kansalaisten itsensä kannalta on ollut erittäin tärkeää, että epäkohtia on voitu näin korjata.
Yrittäjät ovat asioineet läänissä lupa-asioissa erityisesti sosiaali- ja terveysosastolla, kilpailu- ja kuluttajaosastolla ja liikenneosastolla. Varsinkin yrittäjäasiakkaat ovat olleet saamiinsa palveluihin tyytyväisiä. He ovat kiitelleet Itä-Suomen lääninhallituksen kolmen maakunnan kattavaa organisaatiota ja sen sähköisiä palveluja.
Itä-Suomen uudessa aluehallintovirastossa tulee jatkumaan asiakaslähtöinen kehittämisen perinne. Verkosto-organisaatio tulee toimimaan kolmessa maakuntakeskuksessa Mikkelissä, Kuopiossa ja Joensuussa. Näin on mahdollista hyödyntää lääninhallituksen perintöä ja kokemuksia.
Suuri haaste on Itä-Suomen AVI:n ja ELY:jen yhteisten verkostojen ja yhteistyön rakentaminen. Moni asia, esimerkiksi peruspalvelujen arviointi, on tehtävä yhteistyönä. Itä-Suomen on perusteltua tähdätä hyvien julkisten verkostojen kärkialueeksi, jossa kunnat ja maakunnat sekä valtionhallinto verkottuvat yhdessä. Tehokkailla verkostoilla ja sähköisellä asioinnilla voidaan parantaa palveluja ja vähentää harvaan asuttujen alueiden ongelmia.
Monialaisuus vahvistuu
Lupaviranomaisen lisäksi lääninhallitus on ollut valvontaviranomainen. Lääninhallitus on valvonut kansalaisten palveluja ja hyvinvointia, perusoikeuksia ja oikeusturvaa ja edistänyt sisäistä turvallisuutta. Nämä ovat myös tulevan aluehallintoviraston ydintehtäviä. Aluehallinto valvoo kahdeksan ministeriön toimeksiannosta, miten eduskunnan säätämät lait käytännössä toteutuvat.Lääninhallituksen monialaisen asiantuntijaorganisaation ovat muodostaneet mm. poliisit, lääkärit, sosiaalitoimen asiantuntijat, eläinlääkärit, pelastusalan asiantuntijat, kilpailu- ja kuluttajaviranomaiset, alkoholitarkastajat, sivistystoimen asiantuntijat, ulosoton valvojat, joukkoliikenteen asiantuntijat, maistraattien kehittäjät ja ohjaajat sekä peruspalvelujen arvioijat.
Tämä monialaisuus vahvistuu aluehallintovirastossa, kun työsuojelun asiantuntijat ja ympäristölupaviranomaiset tulevat mukaan. Voikin korostaa, että AVI:ssa on nyt kolme keskeistä asiantuntijaryhmää: kansalaisten hyvinvoinnin ja turvallisuuden asiantuntijat, työelämän asiantuntijat ja ympäristön asiantuntijat.
Pidän uuden aluehallinnon merkittävämpänä muutoksena uutta ministeriöiden yhteistyövelvoitetta. Valtionvarainministeriö ryhtyy nyt koordinoimaan aluehallintovirastojen tulosohjausta. Elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskusten tulosohjauksen yhteistyöstä vastaa työ- ja elinkeinoministeriö.
Tämä on erinomainen muutos nykyiseen, sillä kaikki ministeriöt ovat olleet tähän asti etupäässä kiinnostuneita vain omista asioistaan. Nyt on toivoa, että yhteistyöstä syntyy uutta synergiaa myös Helsingin päässä.
Vähättely kostautuu
Aikamme näyttää suosivan valtionhallinnossa johtamista vähätteleviä päätöksiä. Tämä näkyy myös aluehallinnon uudistuksessa. ELY:jen johtajien esimerkiksi tulee johtaa oman toimen ohella. Viestiikö tämä sitä, että päätöksen valmistelijat ja tekijät ovat kokemattomia eivätkä tiedä asioista riittävästi. Vai haluttiinko tehdä sellaisia päätöksiä, jotka alistavat tehokkaasti aluehallinnon ministeriöiden talutusnuoraan?Jos johtamisjärjestelmät ovat sekavia ja epäselviä, ne kuluttavat koko organisaatiossa voimavaroja ja laskevat tuottavuutta ja tehokkuutta. Nyt on vaarana, että aluehallinto kärsii johtamisjärjestelmän heikkouden vuoksi. Lisäksi liian monet asiat keskittyvät ministeriöiden suoraan ohjaukseen.
Uudistuksen yksi keskeinen tavoite oli lisätä alueiden valtaa ja vaikutusmahdollisuuksia. Maakunnan liittojen piirissä on koettu tulosten suhteen pienoista pettymystä. Valtionhallinnon sisällä ministeriöt vahvistavat otettaan aluehallintoon. Kun valtion aluehallinnon johtamisjärjestelmä jätettiin heikoksi, monet ovat jo puhuneet ministeriöiden vallankaappauksesta.
Maakunnan liittojen yhteistyö on avainasia. Liittojen yhteistyö määrittelee myös muiden toimintojen rajoja. Uskon, että näemme Savojen ja Karjaloiden yhteistyön vahvistuvan. Toivon, että kunnat ja maakunnan liitot sekä koko valtion aluehallinto voivat yhdessä rakentaa hyvinvoivaa, turvallista ja viihtyisää Itä-Suomea.
Kirjoittaja on Itä-Suomen läänin maaherra.
|
|
Maanantaivieras
- Yrittäjäksi lama-aikaan 06.02. 14:55 Reijo Koskelo
- Maine syntyy teoista 30.01. 00:01
- Huippusaavutuksia 23.01. 00:05 Matti Uusitupa
- Mikseivät he puhu arjesta? 16.01. 00:00 Juhani Laurinkari
- On pakko muistaa 09.01. 00:01
- Häpeän monet kasvot 02.01. 00:01 Seppo Karppinen
- Ilmastotuet kuntoon 19.12.2011 0:01 Vivi Niemenmaa
- Kevät meni, entä nyt? 12.12.2011 0:01 Semy Kahan
- Talousopetusta kehitettävä 5.12.2011 0:00 Olli Paavola
- Murheenkryynejä 28.11.2011 0:01 Matti Uusitupa


