| Kirjaudu sisään | Tunnukset hukassa | Tilaa lehti | Jätä ilmoitus | Yhteystiedot |
|
|
|
Lisää mustaa lunta
Unohduksen lumet eivät ota laskeutuakseen Suomen mustuneen hiihtomaineen ylle, vaikka Lahden skandaalinkäryistä ja surullisista MM-hiihdoista on kulunut jo yhdeksän vuotta.
Normaalioloissa suomalainen hiihtokansa odottaisi näinä päivinä jännityksellä Vancouverin talviolympialaisten alkamista. Iloisten mitaliveikkausten sijasta puheet keskittyvät nyt kuitenkin Nelosen paljastuksiin, joitten mukaan Mika Myllylä olisi tunnustanut poliisin kuulusteluissa käyttäneensä verta vahvistavaa epo-hormonia jo 1990-luvun kisoissa.
Keskusrikospoliisi ei ole vahvistanut tv-kanavan tietoja. Kuluneet vuodet ovat kuitenkin vieneet kansakunnalta uskon suomalaisen urheilun puhtauteen, joten henkisesti ollaan valmiita ottamaan vastaan nämä uusimmatkin iskut. Sitä paitsi: jos Myllylän hiihtokuntoa paranneltiin kielletyllä hormonivalmisteilla, niin kaikki syy on epäillä, että samaa tehokuuria sovellettiin myös vuosituhannen vaihteen muihin huippuhiihtäjiin.
Vastuuta rikolliseen toimintaan ryhtymisestä ei pidä sysätä vain urheilijoille, vaan syy on ollut koko tuolloisessa järjestelmässä. Langenneista sankareista on Mika Myllylä maksanut kovimman hinnan kielletyistä leikeistä. Esikuvallisena urheilijana ja ihmisenä tunnetun haapajärveläisen viime vuodet ovat olleet syvä inhimillinen tragedia.
Jos doping on epäurheilijamaista käytöstä, niin yhtä epäurheilijamaista on ollut jättää Myllylä yksin kantamaan menneisyyden raskasta taakkaa.
|
|
Pääkirjoitukset
- Teot ratkaisevat 00:02
- Takaisin Alkoon? 00:01
- Uusi komento alkaa 17.03. 00:01
- Ulkomaalaislait kiristyvät yleisesti 17.03. 00:01
- Vapaus kostautui 17.03. 00:01
- Mutu-tuntumalla 16.03. 00:01
- Matala korkotaso kiihdyttää kauppaa 16.03. 00:01
- Frattini suositteli? 16.03. 00:01
- Inhimillisyys ja laki 15.03. 00:01




