EmediateAd

Luterilaiset koolla

A A
23.7.2010 0:01

Jorma Kukkonen

Kesä on kokousten ja konferenssien, ei vain lomien ja juhlien aikaa. Tätä kirjoittaessani olen lähdössä Saksaan. Lehden ilmestyessä istun neljättä päivää Stuttgartin kaupungin suuressa konferenssikeskuksessa.

Luterilainen Maailmanliitto (LML) pitää viikon mittaisen yleiskokouksensa 6-7 vuoden välein eri puolilla maailmaa. Tällä kertaa olemme koolla luterilaisuuden syntysijoilla.

Sain mahdollisuuden osallistua tähän suurtapaamiseen piispa Eero Huovisen johtamassa, 16-jäsenisessä suomalaisvaltuuskunnassa. LML perustettiin 1947 Lundissa Ruotsissa maailman luterilaisten yhteistyöelimeksi. Siihen kuuluu 140 luterilaista kirkkoa, joissa on yhteensä hiukan yli 70 miljoonaa jäsentä 79 maassa. Järjestön päämaja sijaitsee Genevessä.

Luterilaisten määrä maailmassa muuttuu jatkuvasti; kasvua oli viime vuonna 2,3 prosenttia. Suurimmat luterilaiset kirkot ovat tässä järjestyksessä Ruotsi, Tansania, Etiopia ja USA. Kuudenneksi suurin jäsenkirkko on Suomen evankelisluterilainen kirkko.

Eniten luterilaisia on kuitenkin Saksassa, yhteensä lähes 13 miljoonaa. He ovat hajaantuneet itsenäisiin luterilaisiin maakirkkoihin, joilla on yhteinen johto.

LML:n toiminta lähti liikkeelle humanitaarisen avun antamisen ja luterilaisten keskinäisten kokemusten jakamisen tarpeista toisen maailmansodan jälkeen. Myös oma kirkkomme sai apua noina aikoina, ja järjestön yleiskokous pidettiin Helsingissä 1963.

Viime vuosina LML:n maailmanpalvelusta on tullut yksi suurimmista kristillisen kehitystyön ja katastrofiavun antajista. Sen kautta Kirkon Ulkomaanapu ja myös Suomen Lähetysseura ohjaavat paljon varoja humanitaariseen ja ihmissoikeustyöhön ympäri maailman. Muita merkittäviä toimintoja ovat teologinen työskentely ja ekumeeniset suhteet sekä uskontojen välinen vuoropuhelu.

Tällä kertaa Stuttgartissa esillä on sekä periaatteellisia että käytännön kysymyksiä. Jäsenkirkkoja huolestuttaa LML:n taloustilanne. Maailmanpalvelun asema on ongelmallinen, koska se vie voimavaroista yli 80 prosenttia.

Teologinen ja samalla käytännöllinen kysymys on ekumeniaa rasittanut kiista luterilaisten ja mennoniittojen välillä USA:ssa. Nyt asiassa on päästy sopuun ja vanhojen, väkivaltaisten aikojen tulehduttamat suhteet on sovittu.

Itseäni ehkä eniten kiinnostaa se, mitä näen tapahtuvan vanhan ja väsähtäneen pohjoisen sekä virkeän ja kasvavan etelän välillä. Kyse on sekä kristillisen uskon sisällöstä että sen ilmaisusta. Vaikka meillä luterilaisilla on suhteellisen selkeä ja yhtenäinen uskonoppi, tavat elää sitä todeksi ovat erilaisia ja värikkään monimuotoisia eri puolilla maailmaa.

On myös selvää, että kysymys oikeudenmukaisuudesta ja voimavarojen jakamisesta etelän ja pohjoisen välillä nousee jälleen käsiteltäväksi. Todennäköistä ja oikeutettua on sekin, että etelä vaatii LML:n päätoimiston siirtoa jossain vaiheessa pois kalliista Sveitsistä etelään, jossa kristikunnan keskus tulevaisuudessa muutenkin on. Toivon myös, että voisimme päästä alkuun kehitysmaista, siis etelän kirkoista, tulevien työntekijöiden saamiseksi meille Suomeenkin lähiaikoina.

Leivän jakaminen on hengellistä ja aineellista kristittyjen keskuudessa. Myös sen suunta, liikenne on kaksipuolinen. Sitä me noin 500 kokousedustajaa sekä samansuuruinen joukko tutkijoita, avustajia ja tiedottajia olemme täällä oppimassa.

Kirjoittaja on Hankasalmen kirkkoherra.

Ajassa

Kommentoi artikkelia