| Kirjaudu sisään | Tunnukset hukassa | Tilaa lehti | Jätä ilmoitus | Yhteystiedot |
|
|
|
Machon ote vallasta pitää
Suomessa puolueet etsiskelevät itselleen ehdokkaita vuoden 2012 presidentinvaaleihin, mutta samana vuonna itänaapurin vastaavissa karkeloissa ei todennäköisesti tälläkään kertaa käydä totista vääntöä.
Vielä ennen vuodenvaihdetta spekuloitiin Venäjän nykyisen presidentin
Elokuun alussa Medvedev laukaisi jännitteen ja ilmoitti, ettei aio haastaa Putinia tuolloin. Tosin jos Putin ei asettuisi ehdolle - mitä pidetään varsin epätodennäköisenä - ei Medvedev näkisi estettä omalle ehdokkuudelleen.
Putin siirtyi vuonna 2008 pääministeriksi, koska Venäjän perustuslain mukaan presidentti voi toimia virassaan vain kaksi perättäistä kautta. Näin ollen Putin voi äänestyttää itsensä presidentiksi jälleen vuoden 2012 vaaleissa.
Muistaako kukaan, kuka oli pääministerinä presidentti
Putin on sen sijaan pysynyt tiukasti vallankahvassa pääministerikaudellaankin. Esimerkiksi vajaa kaksi viikkoa sitten julkaistu kansalaiskysely pohti Putinin onnistumista työssään, ei Medvedevin.
Lähes 60 prosenttia venäläisistä katsoi Putinin työpanoksen hyväksi. Kiitosta hän sai muun muassa Venäjän imagon kiillottamisesta ja elinolojen parantamisesta, kritiikkiä rehottavasta korruptiosta. Kysely tehtiin ennen kesän metsäpaloja.
Putin, jonka valtakausi alkoi vuonna 2000, on vähintäänkin värikäs persoona. Entinen turvallisuuspalvelun mies, judon harrastaja, joka ihailee venäläisiä vakoojia; vaimonsa mukaan upea rakastaja...
Onpa venäläismedia uutisoinut kymmenen viime vuoden aikana pariin otteeseen myös siitä, kuinka Venäjän poliisi tai turvallisuuspalvelu on paljastanut suunnitelmat Putinin tappamiseksi. Murha-aikeet eivät tosin ole Putinia hetkauttaneet, vaan hän on jatkanut valtiovierailujaan tyynen rauhallisesti.
Syksyllä 2008 machomiehen nopeista reflekseistä oli apua Siperiassa, kun hän ampui häkistä karanneeseen tiikeriin nukutusnuolen ja pelasti televisiokanavan kuvausryhmän kissaeläimen kynsistä. Maailman medioissa tapaukselle naureskeltiin - niin pahasti lavastetulta se haiskahti.
Maailmalle on levinnyt usein kuvia Putinista urheilemassa, kalastamassa tai metsästämässä - ilman paitaa, kuinkas muuten. Putinin imagossa onkin paljon samaa kuin vaikkapa Italian fasistijohtajassa
Aina ei Putinkaan onnistu: kun vuonna 2000 venäläinen ydinsukellusvene upposi Barentsinmerellä ja vei mennessään yli sata merimiestä, vasta muutaman kuukauden presidenttinä toiminut Putin lomaili Sotshissa. Hän sai hieman samalla tavalla näpeilleen kuin Yhdysvaltain ex-presidentti
Venäjän päämies sai kuitenkin käännettyä suosionsa kurssin - muun muassa suitsimalla soraäänet tiedotusvälineistä.
Viime viikolla pääministeri Putin tarttui ohjaksiin maataan runtelevien metsäpalojen taltuttamiseksi. Hänen tempauksensa pudottaa vesipommeja maastoon lentokoneesta käsin tuomittiin kuitenkin mauttomaksi (Savon Sanomat 21.8.).
Heinäkuinen Harley-Davidsonin selässä kukkoilu ei puolestaan vakuuttanut Ukrainassa.
Vaikka Putin saakin välillä siipeensä, olisi yllätys, jollei hän jyräisi jälleen vuoden 2012 presidentinvaaleissa.
Saa nähdä, millä tempauksella Putin varastaa huomion vuoden 2014 Sotshin talviolympialaisissa, jotka hän lobbasi Venäjälle. Miten olisi ohjaskelkkailu? Ilman paitaa ilmanvastuksen saisi aika minimiin.
Kirjoittaja on Savon Sanomien urheilutoimittaja.
|
|
Nimellä
- Julkeaa liikennettä 00:01
- Jokisen itäisiä eväitä 09.02. 00:02 Vesa Kärkkäinen
- Yksinkertaista elämää 08.02. 00:01 Marita Tiihonen
- Teki heti suojasään 07.02. 00:01 Seppo Kononen
- Nainen hautasi Kekkosen 05.02. 00:01 Matti Pietiläinen
- Tunnelmointia ja peukutusta 04.02. 00:01 Mauri Liukkonen
- Rautainen elämänsuoni 03.02. 00:01 Jorma Hynninen
- Keskuskentän hätäpotku 01.02. 00:01
- Tähtäimessä kolmossija 31.01. 00:01 Seppo Kononen
- Mitä se viljelmä sulle kuuluu 30.01. 00:01 Asta Tenhunen


