EmediateAd

Maurin mentävä aukko

A A
28.2.2010 0:01

Mauri Liukkonen

En voi kehua tuntevani hyvin elinkeinoministeri Mauri Pekkarista. Tiemme ovat kuitenkin muutaman kerran kohdanneet: Pekkarinen on ollut kansanedustajana 31 vuotta ja itse olen seurannut politiikkaa työkseni neljännesvuosisadan.

Hämmentävin ja samalla hauskin kohtaamisemme sattui, kun Pekkarinen tuohtui eräästä pakinastani ja soitti minulle. Varttitunnin kiihkeän yksinpuhelun jälkeen Pekkarinen tokaisi, ettei hänellä ole aikaa väitellä kanssani ja sulki puhelimen.

Itse olin sanonut vain nimeni.

PUHELU kuvaa hyvin Pekkarisen temperamenttia. Kun hänellä on sanomista, hän sanoo ja välittömästi. Monet kollegoistani ovat saaneet Pekkariselta samanlaisia puheluita kuin minä.

Kun Pekkarinen suuttuu tai loukkaantuu, hän on vilpitön. Kun hän ryöpyttää toimittajia kahden kesken, hän ei pelaa minkäänlaista peliä vaan tarkoittaa juuri sitä, mitä hän sanoo.

Sellaista puhetta minä arvostan.

PEKKARINEN on 1980-luvulta kuulunut keskustan terävimpään kärkeen. Eduskuntaryhmän varapuheenjohtaja hänestä tuli 1987 ja ministeri ensimmäisen kerran, kun nuori Esko Aho nousi porvarihallituksen pääministeriksi vuoden 1991 eduskuntavaalien jälkeen.

Todennäköisesti Pekkarinen olisi noussut ministeriksi muutenkin, mutta hänen asemaansa hallituksessa vahvisti ystävyys ja kämppäkaveruus Ahon kanssa.

Vikkeläliikkeinen Pekkarinen hermostuttaa poliittisia vastustajiaan, mutta myös kumppaneitaan. Ahon hallituksessa sisäministeri Pekkarinen oli myös puolueensa juonitteluministeri. Häntä paljon jähmeämpi ja suoranuottisempi valtiovarainministeri Iiro Viinanen ei aina pysynyt perässä.

Juuri Viinanen keksi termin pekkarointi, joka on jäänyt pysyvästi poliittiseen sanastoon. Pekkaroinnilla tarkoitetaan kotiinpäin vetämistä, mutta myös keskustalaiseen politiikkaan aina kuulunutta iltalypsyä. Sen Pekkarinen kehitti suoranaiseksi taiteeksi.

VAIKKA Pekkarinen onkin 1980-luvulta lähtien ollut muotoilemassa keskustan politiikkaa, varsinaisessa puolueorganisaatiossa hänellä ei ole ollut muodollista asemaa keskustan eduskuntaryhmän puheenjohtajuutta lukuun ottamatta.

Nyt hän pyrkii suoraan huipulle, keskustan puheenjohtajaksi. Jos hän onnistuu siinä, hänestä tulee myös Suomen pääministeri.

En yleensä pärjää veikkauskisoissa, mutta jos kepun puheenjohtajakisan asetelmat säilyvät loppuun saakka nykyisinä, voisin sijoittaa muutaman euron Pekkariseen.

KESKUSTAN puheenjohtajaksi haluaa neljä poliitikkoa. Ehdokkaat voi heidän poliittisten profiiliensa perusteella jakaa karkeasti kahteen leiriin. Kuntaministeri Mari Kiviniemi ja kansanedustaja Timo Kaunisto edustavat puolueen liberaalimpaa laitaa, Pekkarinen ja ulkomaankauppa- ja kehitysministeri Paavo Väyrynen vetoavat puolueen perinteiseen ja hieman konservatiivisempaan jäsenkuntaan.

Todennäköistä on, että Kiviniemi Kaunistoa tunnetumpana poliitikkona ja naisena kerää puoluekokouksessa sen verran ääniä, että selviytyy kaksikosta toiselle ja ratkaisevalle äänestyskierrokselle. Pekkarinen taas selättää Väyrysen; pitkästä urastaan huolimatta Pekkarinen on Väyrystä tuoreempi vaihtoehto.

Kiviniemi on jo kertaalleen siirretty syrjään keskustan varapuheenjohtajan tehtävistä. Hänen kannatuksensa ei riitä Pekkarisen lyömiseen toiselle kierroksella. Keskusta on edelleen maakuntien puolue ja Pekkarinen maakuntien mies.

Pekkarinen on oikeassa, kun hän mainostaa Maurin mentävää aukkoa. Sellainen keskustassa juuri nyt on, sillä varauksella tosin, ettei esimerkiksi Anneli Jäätteenmäki vielä ilmoittaudu ehdokkaaksi.

TOIMITTAJAN olisin iloinen Pekkarisen valinnasta. Hänessä on särmää. Kirjoitettavaa riittäisi.

Kannatan Pekkarista myös syistä, joilla ei ole mitään tekemistä politiikan kanssa. Pekkarinen nimittäin ymmärtää jotakin pesäpallosta, ja se on minun silmissäni iso meriitti.

Nimellä

Kommentoi artikkelia