| Kirjaudu sisään | Tunnukset hukassa | Tilaa lehti | Jätä ilmoitus | Yhteystiedot |
|
|
|
Meidän asiamme
Itä-Suomen yliopiston varainkeruu on sujunut suotuisasti alun verkkaisuudesta huolimatta.
Viimeisin iso lahjoitus saatiin keskiviikkona. Koossa on jo yli 3,5 miljoonaa euroa. Ei ole ollenkaan mahdotonta kerätä yliopistolle lahjoituksia viiden miljoonan euron edestä, mutta se vaatii valtavasti työtä ja talkoohenkeä. Yritysten, säätiöiden, pankkien ja yhteisöjen sekä aivan tavallisten itäsuomalaisten ihmisten yhteistyöllä unelma viiden miljoonan rahoituksesta on realismia.
Herkullisena kannustimena toimii se, että valtio on luvannut vastinrahaa 2,5 euroa jokaista yliopistolle lahjoitettua euroa kohden. Siis jos Itä-Suomen yliopisto saa lahjoituksina viisi miljoonaa euroa, valtio antaa 12,5 miljoonaa euroa. Yhteensä se tekee 17,5 miljoonaa euroa.
Sellaisella summalla tekee todella paljon akateemisen koulutuksen ja tutkimuksen sekä koko Itä-Suomen kehittämisen hyväksi. Itä-Suomen yliopisto on historiallisesti läheisesti sidoksissa maakuntiin. Yliopisto myös kuuntelee herkällä korvalla ympäristönsä toiveita ja tarpeita. Tästä on yhtenä hyvänä esimerkkinä tapa, jolla yliopisto reagoi välittömästi yritysjohtajien julkisuudessa esittämiin näkemyksiin yliopistotasoisen myyntikoulutuksen aseman vahvistamisesta.
Meistä jokainen voi olla rakentamassa Itä-Suomen yliopistoa ja sitä kautta omaa elinympäristöään. Jokaisella tarkoitan aivan tavallisia ihmisiä. Jotta osallistuminen olisi mahdollisimman helppoa ja kynnys matalalla Savon Sanomat ja Joensuussa ilmestyvä Karjalainen ideoivat yhdessä yliopiston kanssa kansalaiskeräyksen. Kansalaiskeräyksen vetureihin liittyvät mukaan myös Savonlinnassa ilmestyvä Itä-Savo ja Mikkelissä ilmestyvä Länsi-Savo.
Tämä tarkoittaa, että savolainen media kantaa vastuunsa viestinviejänä. Kansalaiskeräyksen ilmoituksia julkaistaan mainituissa lehdissä tasaisin välein. Ilmoituksissa on helpot ohjeet siitä, miten lahjoituksia voi tehdä: tekstiviestillä, netissä ja perinteisellä pankkisiirrolla. Vastaavanlaista kampanjaa ei tiettävästi ole aikaisemmin toteutettu, mutta neljän lehden päätoimittajat haluavat auttaa Itä-Suomen akateemisen sivistyksen vahvinta maamerkkiä kasvamaan vielä vahvemmaksi.
Kampanjan keulakuviksi on lupautunut kasvoillaan joukko tavallisia savolaisia ja pohjoiskarjalaisia ihmisiä sekä nimekkäitä itäsuomalaisia yrityselämän, kulttuurin, urheilun ja hallinnon vaikuttajia ja päättäjiä. Heistä jokainen kertoo, miksi he haluavat olla Itä-Suomen yliopiston rakentajia ja miksi he haluavat kutsua juuri sinut mukaan rakennustöihin.
Tuoreimpana yliopiston rakentajien joukkoon on liittynyt Kuopioon ja Savoon lämmöllä suhtautuva Kuopion lyseon kasvatti
- Lahjoitan henkilökohtaisista ja yleisistä syistä lapsuuteni maakuntien yliopistoille ja omalle yliopistolleni. Jonkinlaista velkaa tässä ikäänkuin maksan. Itäsuomalainen sivistysperinne on arvokas.
Niinhän se on.
Jokaisella meillä on jonkinlainen suhde omaan elinympäristöömme, sen ihmisiin ja yhteisöihin - myös kouluihin ja yliopistoon.
Täällä syntyneet ja kasvaneet ovat saaneet perustan maailmankuvalleen, ammatilleen, sivistykselleen ja mentaliteetilleen. Moni on elänyt koko elämänsä täällä, osa lähtenyt maailmalle ja jotkut palanneet takaisin. Tänne muuttaneille itäsuomalainen henki on puolestaan varmasti toiminut henkisesti rikastuttavana lisukkeena.
Jokainen euro on tärkeä. Ei ole oleellista, onko lahjoitus suuri vai pieni, pääasia on se, että mahdollisimman moni lähtee talkoisiin mukaan mieleisellään summalla. Se, että käymme joukolla ja innostuksella valitsemaamme päämäärää kohti, vahvistaa meitä.
|
|
Päätoimittajalta
- Niinistön lupaus 06.02. 14:39 Jari Tourunen
- Sittenkin protestivaalit 28.01. 00:01
- Vitsi, vitsi? 23.01. 00:01 Jari Tourunen
- Savon Sanomat uudistui 19.01. 00:01 Jari Tourunen
- Kissa on pöydällä 14.01. 00:01 Jari Tourunen
- Sasi jo syntyessään, osa II 17.12.2011 0:01 Jari Tourunen
- Sasi jo syntyessään 12.12.2011 0:00 Jari Tourunen
- Fifty sixty 3.12.2011 0:01 Jari Tourunen
- Siinähän tulikin sanottua 24.11.2011 0:01 Jari Tourunen
- Me ei silleen niinku keritty 19.11.2011 0:00 Jari Tourunen


