Viron toisesta itsenäistymisestä on kulunut pian kaksi vuosikymmentä, ja maa on kuulunut jo vuosia sekä Euroopan unioniin että puolustusliitto Natoon. Yli neljä vuosikymmentä neuvostovallan alaisuudessa oli veljeskansalle kokemus, jonka se ei halua toistuvan. Sen vuoksi pieni Baltian tasavalta on suuntautunut selkeästi länteen.
Suomen historia on ollut toisenlainen. Siksi myös suomalaisten valinnat eivät ole olleet yhtä ehdottomia. Jälkikäteen on pohdittu paljonkin, olisiko Suomen valtiojohdon pitänyt toimia julkisuudessa näkyvämmin Viron puolesta 1980- ja 1990-lukujen taitteen murroksen aikoina. Aivan viime päivinä ovat esimerkiksi kirjailija Sofi Oksanen ja entinen kansanedustaja Jutta Zilliacus kovistelleet presidentti Mauno Koivistoa tuonaikaisista tapahtumista.
Kysymyksiä on hyvä esittää, vaikka historian kulkuun niillä ei olisikaan enää vaikutusta. Mitä Viron toiseen itsenäistymiseen tulee, niin maan johtajat onnistuivat toteuttamaan suuren tavoitteensa aivan itse - ilman Suomen virallista tukea, mutta kuitenkin Suomen kansan enemmistön myötämielisyyteen tukeutuen.
Neuvostovallan peruina Viroon jäi iso venäläinen vähemmistö, jonka enemmistö on suhtautunut Viron itsenäistymiseen myötämielisesti. Pienempi osa ei ole sopeutunut, ja se on näkynyt myös julkisuudessa. Pahimmat kärhämät käytiin vuoden 2007 keväällä, kun neuvostovallan ajoista muistuttava Pronssisoturi-patsas siirrettiin hallituksen päätöksellä Tallinnan keskustasta syrjemmälle. Venäjän silloisen presidentin Vladimir Putinin tueksi perustettujen nuorisojoukkojen, Nashien (Meikäläisten) mukanaolo kertoi, että mellakointia ohjattiin Viron rajojen ulkopuolelta.
Patsaskiista on rauhoittunut, mutta pinnan alla kytee. Viron venäläisten ääriryhmille on löytynyt joku puolestapuhuja jopa suomalaisten joukosta. Erityisesti kaksi suomalaista, toimittaja Leena Hietanen ja dosentti Johan Bäckman, ovat herättäneet tuohtumusta virolaisten keskuudessa vanhaa neuvostovaltaa myötäilevillä teoksillaan ja kannanotoillaan.
Käytännön merkitystä ei kummankaan mielipiteillä ole ollut virolaisten ja suomalaisten suhteisiin. Puhtaaksi mediatempuksi osoittautuivat myös varoitukset Nashi-nuorten toimien laajentumisesta Suomeen. Maanantaiksi luvatut mielenosoitukset kirjailija Oksasen ja virolaistoimittaja Imbi Pajun Kaiken takana on pelko -teosta vastaan kuihtuivat muutaman henkilön surkeaksi näytökseksi, jonka lavastajaksi osoittautui dosentti Bäckman.
Julkisuutta tuli, lehtivalokuvaajia ja toimittaja oli Helsingin keskustassa moninkertainen määrä Viron nykyistä menoa vastustaviin mielenosoittajiin nähden. Dosentti saavutti ehkä haluamansa. Televisioon ja lehtiin saatiin kuvia, mutta oliko niillä todellista yhteiskunnallista merkitystä? Sitä sopii myös tiedotusvälineitten pohtia tykönänsä.
