EmediateAd

Nyt mua vierähän...

A A
24.7.2010 0:01

Antti Launonen

Elinkautistuomiot herättävät suuria tunteita. Kukapa nyt ei haluaisi maastamme turvallisempaa ja vaarallisia rikollisia pois kaduilta toisia ampumasta.

Tänään julkaistaan Savon Sanomien ja viiden muun maakuntalehden kysely, jonka mukaan runsas puolet suomalaisista haluaa, että elinkautisvangit istuvat vankilassa kuolemaansa saakka.

Kolmannes säilyttäisi nykykäytännön, jossa elinkautisen keskimääräinen istumisaika on noin 13 vuotta. Helsingin hovioikeus voi vapauttaa tuomitun anomuksesta ehdonalaiseen vapauteen. Myös presidentillä on edelleen armahdusoikeus.

Aihe ei ole yksiselitteinen. Siitä kertoo jo se, että asiantuntijatkin esittävät toisistaan täysin poikkeavia kantoja.

Kärjistäen voi sanoa, että skaala menee suurin piirtein kivittämisen ja päänsilittelyn välillä.

On helppoa vaatia, että murhamies istuisi vankilassa loppuelämänsä. Eipähän tule enää tappamaan lisää ihmisiä.

Mutta kuinka monta väkivaltarikosta sillä estettäisiin?

Ja mitä se merkitsisi suomalaiselle yhteiskunnalle laajemmin?

Lainaan itseäni pätevämpiä asiantuntijoita.

Asianajajaliiton tuore puheenjohtaja Mika Ilveskero muistutti taannoin, että jos ryhdytään laajasti koventamaan väkivaltarikosten rangaistuksia, on myös linjattava, mitä rangaistuksia lievennetään.

Ei ole kovin pitkäjänteistä toimintaa huutaa aina yhden rikoslajin tuomioita kerrallaan kovennettavaksi.

Populistista se kyllä on. Sillä saa kavereita. Ja ääniä.

Suomessa on tällä hetkellä 160 elinkautisvankia. Porukkaan mahtuu monenlaista elämäntarinaa. Sieltä löytyy vaarallista ja ei-vaarallista tyyppiä.

Miten elämäänsä suhtautuu vanki, joka jo vankilan portilla tietää, ettei pääse koskaan vapauteen?

Hänellä ei ole enää mitään hävittävää.

Professori Jukka Kemppinen kirjoittaa oivallisessa blogissaan:

"Murhamiehet ovat vankilan arvojärjestelmässä kingejä. Muuttamalla heidän käsittelyään äkisti ankarammaksi loisimme heille fundamentalistisesti suhtautuvan ihailijajoukon".

Kynnys esimerkiksi ryhtyä väkivaltaisuuksiin vankilassa laskisi.

Toinen vaihtoehto on eristää elinkautisvangit korpeen rakennettuun bunkkeriin susikoirin ja konetuliasein varustettujen vartijoiden valvontaan.

Saattaisi Vankilavirkailijain liitolle tulla rekrytointiongelmia.

Kemppinen myös muistuttaa, osin puolestaan Ilkka Taipaletta lainaten, että kaksi kolmasosaa väkivaltarikoksista Suomessa tekee kolmen prosentin joukko syrjäytyneitä keski-ikäisiä miehiä.

Ja hekin tappavat lähinnä toisiaan.

Oikeuspoliittisen tutkimuslaitoksen mukaan vuosina 2002-2008 70 prosentissa aikuisten välisiä henkirikoksia kaikki osapuolet olivat rikoshetkellä humalassa.

Tuskin tulee rangaistuksen uhka mieleen, kun on ryypätty kolme viikkoa ja ryhdytään leipäveitsellä ratkomaan kiistaa viimeisestä viinapullosta.

Eikö tässä pitäisi pikemminkin keskittyä maamme päihdepolitiikan ruuvaamiseen?

Elinkautistuomioista on keskusteltava avoimesti. Pohdintaan on otettava ainakin se, millainen tutkimus vapautuvalle vangille tehdään.

Jo nyt laki mahdollistaa perusteellisen mielentilatutkimuksen tekemisen.

Rikosoikeuden professori Matti Tolvanen sanoo tässä lehdessä, että Rikosseuraamuslaitos ei mielentilatutkimuksia tee, koska se haluaa säästää rahaa.

Jos näin on, silloin säästetään väärässä paikassa.

Kirjoittaja on Savon Sanomien yhteiskuntatoimituksen toimittaja

Nimellä

Kommentoi artikkelia