EmediateAd

Odotettu ratkaisu

27.2.2010 0:01 Jari Tourunen

Kokoomuksen puheenjohtajan Jyrki Kataisen ilmoitus vaalipiirin vaihtamisesta ei ollut iso yllätys. Reaktiot Pohjois-Savossa ovat olleet vähäisiä.

Suuri osa Kataista äänestäneistä varmaankin olisi halunnut hänen pysyvän uskollisena hänet eduskuntaan nostaneille savolaisille sekä Siilinjärvelle.

Poliittiset kilpakumppanit sekä kokoomuksen sisällä että muissa puolueissa sen sijaan näkevät Kataisen ratkaisussa oivallisen tilaisuuden taistella äänestäjistä eduskuntavaaleissa.

Päätös oli Kataiselle vaikea. Ratkaisu syntyi vasta tämän vuoden puolella. Se oli Kataisen henkilökohtainen valinta, vaikka puoluetoimistossa oli varmasti tarkkaan laskettu eri vaihtoehdot sitä hetkeä varten, kun puheenjohtaja päättää, mitä aikoo tehdä.

Virallisesti Kataisen perustelu liittyy perheeseen ja ajankäyttöön. Perheen tosiasiallinen koti on ollut jo pitkään Espoossa. Onhan se nuorelle perheelliselle miehelle haastava yhtälö, kun vaimo ja pienet lapset ovat Espoossa, valtiovarainministerin ja puheenjohtajan tehtävät vievät ympäri maailmaa ja äänestäjät sekä syntymäkoti ovat Pohjois-Savossa. Jostakin oli pakko karsia, ja Kataisen valinta on nyt tämä.

Katainen pelkäsi savolaisten palautetta: entäpä jos ratkaisua pidetään kiittämättömyytenä? Ajoituksella ja perusteluilla Katainen pyrkii minimoimaan pahat puheet siitä, että savolaisten tuki kyllä kelpasi silloin, kun piti päästä eduskuntaan, mutta nyt sitä ei enää tarvita.

Kataisen ratkaisu varmasti harmittaa monia, vaikkei se ole niin dramaattinen kuin aluksi vaikuttaa - paitsi ehkä Kataiselle itselleen. Kataisen poliittinen koti on ja pysyy Siilinjärvellä, eikä savolaisuudesta parane koskaan. Olemmehan me omineet tuosta vain esimerkiksi Paavo Lipposen ja Martti Ahtisaaren, vaikka perustelut ovat paljon heiveröisemmät kuin syntymäsavolaisuus.

Kokoomuksen sisäpiiristä vakuutetaan, että Katainen mietti ensin perhettä ja ajankäyttöä.

Ratkaisu ei suoranaisesti siis liittyisi kokoomuksen vaalimenestyksen varmistamiseen. Tämä voi olla totta, mutta tuskin päätös syntyi ilman poliittista laskelmointia. Ynnäilyn tulos on, että ratkaisun hyvät ja huonot vaikutukset painavat vaakakupissa yhtä paljon.

Vaalipiirin vaihtamisen merkitys kokoomuksen vaalitulokselle saattaa olla yllättävän vähäinen. Uudellamaalla ja Helsingissä menestys on taattu Kataisen, ulkoministeri Alexander Stubbin sekä puhemies Sauli Niinistön voimin.

Pohjois-Savon kokoomus taas laskee, että sillä on ilman Kataistakin hyvät mahdollisuudet kahteen paikkaan. Jotain tukea näkemykselle antaa puolueen menestys sekä euro- että kuntavaaleissa, joissa Katainen ei ollut ehdolla.

Kataisen ratkaisun uskotaan innostavan muita maakunnan kokoomusjyriä satsaamaan vaaleihin. Puolue toivoo saavansa 6-7 kovaa eduskuntavaaliehdokasta. On kiinnostavaa nähdä, miten alkavat liikehtiä esimerkiksi sellaiset nimet kuin Sari Raassina, Riitta Korhonen, Markku Eestilä ja Jaakko Kekoni.

Pelin paikka voi olla nyt myös Norjan mäkimaajoukkueen päävalmentajalla Mika Kojonkoskella, jota kokoomus houkutteli viimeksi eurovaaleihin. Kojonkoski teki kuitenkin vaalien alla rahakkaan sopimuksen norjalaisten kanssa. Kojonkoski myös tiedetään mieheksi, joka ei lähde ehdolle, ellei menestymisen mahdollisuudet ole hyvät. Ehkä tilanne on nyt toinen: Norjan mäkimenestys ei ole Kojonkosken toivomalla tasolla, ja Kataisen muutto Espooseen jättää Pohjois-Savoon ykkösnimen mentävän aukon.

Kataisen ilmoitus aiheuttaa säpinää myös muissa puolueissa. Mitä tekevät demarit ja keskusta? Mitä suunnittelee Seppo Kääriäinen (kesk.), ja näkeekö kolme kertaa eduskuntaan yrittänyt Ossi Martikainen (kesk.), että viimeinkin on tullut hänen tilaisuutensa.

Peli on täydessä käynnissä. Edessä ovat poikkeuksellisen mielenkiintoiset vaalit.

Kommentoi artikkelia