Tunnen ihmisiä, joiden ruokakaappi on täynnä pölyä ja limaa.
He eivät kuitenkaan ole tyhjätaskuja eivätkä humanoideja, vaan aikaamme tarkasti seuraavia kulinaristeja. Jauheita ja limoja on montaa lajia ja ne antavat voimia, joista minä en tiedä mitään.
Pölynsyöjät ovat foodisteja, fyysisen hyvinvoinnin tämänhetkisiä edelläkävijöitä. He syövät vain raaka- ja superruokaa eli elintarvikkeita, joilla on poikkeuksellisen korkea ravintoarvo ja joita ei useinkaan kypsennetä. Näihin lukeutuvat muun muassa marjat, pähkinät ja juuret.
Sehän on hieno ajatus. Luonnollisen ruoan kuluttaminen kuulostaa ratkaisulta moniin nykyajan ruokakulttuurin ongelmiin. Mutta kuinka luontevasti lautaselle sijoittuvat spirulina, maca, camu camu ja acai?
Ne ovat kaukomaiden juurista, levistä ja marjoista jauhettuja pölyjä. Juuri saadun tiedon mukaan meidän pitäisi syödä vain niitä.
Ruoka on aikamme suurin elitismin linnake. Ne, joilla on varaa ja mahdollisuus syödä täysin puhdasta ruokaa jaksavat mainostaa valintaansa suureen ääneen. Ruokaelitistejä voi verrata Applen tietokoneiden käyttäjiin, jotka jaksavat joka käänteessä muistuttaa, kuinka Mac on parempi kuin PC.
Niinhän se onkin. Toki myös moninkertaisesti kalliimpi kuin PC.
Amazonilta rahdatun camu camu -marjajauheen kilohinta on 400 euroa. Se sisältää 9 kertaa enemmän C-vitamiinia kuin kotoinen ruusunmarjamme. Mutta miksi ylipäätään tuoda sitä Suomeen, jos päivän C-vitamiinitarve tyydyttyy jo muutamalla grammalla ruusunmarjaa?
Foodistien dieetti kieltää lähes kaikki tavallisesta ruokakaupasta saatavat elintarvikkeet. Esimerkiksi banaani on paha, koska se on siemenettömäksi jalostettu lajike. Sen sijaan leväjauhe on hyvä, koska se on luonnollista ja kansa X on käyttänyt sitä satoja vuosia.
Lääkärit muistuttavat, että vaikka tietty kasvi sisältäisi rutkasti yhtä vitamiinia, se voi samalla sisältää aivan kaikkea muutakin, jopa huomattavan epäterveellisiä bakteereja.
Tamperelainen kahvila käytti ruoanvalmistuksessa vain Tahmelan lähteestä kannettua luonnonvettä, sillä foodismin mukaan kraanavesi on kuollutta vettä. Lähdevedestä löydettiin huomattava määrä kolibakteeria. Tuleekohan supervedestä superripuli?
Asetelma, jossa koko nykymaailma leimataan pahaksi ja tilalle tarjotaan Amazonin jauheita, alkaa helposti näyttää kulttitoiminnalta. Superfoodin taakse ei kuitenkaan piiloudu välttämättä mikään kapitalismia salaperäisempi kultti.
Foodismin lähettiläät ovat sarasvuomaisia yritysajattelijoita. Syömistä käsittelevät luennot ovat heidän myyntituotteensa. Luennoilla, kirjoilla, videoilla ja pölyllä tehdään rahaa jolla pyöritetään hopeakauppaa.
Lopulta ilmiö kuitenkin kuihtuu pois, sillä ihmiset eivät jaksa juoda kääpää ja syödä pölyä loputtomiin. Valtavirta on jo hiljalleen alkanut vierastaa eksotiikalla pelaavaa bisnestä. Saisiko vielä pyytää lehdistöltä, että ruokasivuille tulisi juttuja muustakin kuin siitä, kuinka joku ei syö jotain?
Superruokaa kohtaan ei kuitenkaan kannata olla liian ankara. Mehän syömme täysin väärin. Sipsejä, suklaapatukoita ja tehotuotettua makkaraa ei pitäisi olla olemassa. Ne eivät ole oikeaa ravintoa, vaan rappeuttavat pitkässä juoksussa maallisen temppelimme.
Ruoka on maailmanlaajuinen huolenaihe: syömishäiriöitä on enemmän kuin koskaan, valtameret ovat täynnä muovimolekyylejä, kaikkeen pumpataan lisäaineita, ylipaino riivaa puolta maailmaa ja nälänhätä toista puolta.
Totta kai olisi parempi, jos me söisimme raikasta ruokaa suoraan omasta metsästä. Uskoakseni voin kuitenkin olla onnellinen, vaikka söisin välillä huonosti.
Foodistit kauppaavat ajatusta uudesta ihmisestä. Mutta millainen elämänfilosofia keskittyy ainoastaan syömisen ympärille?
Oli ravinto kuinka tärkeä asia tahansa, ruoan jatkuva ajatteleminen on masentava ajatus.
Kirjoittaja on Savon Sanomien ajankohtaistoimituksen kesätoimittaja.
