EmediateAd

Pää pettää

A A
31.7.2010 0:01

Jari Tourunen

Suomen yleisurheilun koko kuva on ihmeteltävänä Barcelonan EM-kilpailuissa. Muutamien kohtuullisten onnistumisten lisäksi saldona on valtavasti epäonnistumisia, joita alistuneen oloiset urheilijat selittelevät suoritustensa jälkeen tv-haastatteluissa.

Urheiluun kuuluvat myös epäonnistumiset, mutta suomalaisten urheilijoiden alisuorittaminen pistää jo silmään. Kauden paras tulos on minimivaatimus arvokisaedustajalle, mutta sekin on liian monelle suuri haaste.

Otetaanpa esimerkiksi Olli-Pekka Karjalainen.

Jos sellaista aikansa superlupausta kuin Karjalaista nimitetään perustellusti kehäraakiksi, niin jotain on varmasti tehty väärin harjoittelussa ja valmistautumisessa. Karjalaisen ennätys on yli 83 metriä.

Kaiken järjen mukaan hänen olisi pitänyt heittää 80 metrin tuntumaan jokaisessa arvokisassaan viimeisten kymmenen vuoden aikana, mutta niin ei ole käynyt. Karjalaisella on ollut eväät jopa maailmanennätyksen tekemiseen, mutta siitä huolimatta hän on hiipunut sijoille ynnä muut.

Osan kehityksestä voi laittaa loukkaantumisten sekä myös elämänvaiheiden piikkiin, mutta ei kaikkea. Karjalainen on pysynyt uskollisena valmentajalleen, jonka ohjeiden mukaan hän saavutti aikoinaan ennätyksensä. Karjalainen on jo ilmoittanut, ettei hän vaihda valmentajaa, vaikka hänen tämän hetken tasonsa on kymmenen metriä ennätyksen alle.

Karjalainen luottaa siihen, että hänellä on apunaan valmentaja, joka tietää moukarinheitosta kaiken. Selkävaivat estivät Karjalaista treenaamasta jalkoja. Kun vaivat hellittivät, Karjalainen treenasi jalkansa tukkoon ja lähti arvokisoihin. Mistä on kyse? Siitä, että valmentaja ja valmennettava tekivät virheen valmistautumisessa. Siinä pettivät sekä menetelmät että pää.

Moni takavuosien menestysurheilija on kritisoinut nykyurheilijoita siitä, että nämä harjoittelevat liian vähän ja liian pienillä tehoilla. Tällaista puhetta on kuultu muun muassa Juha Väätäiseltä, Seppo Rädyltä ja Jorma Kinnuselta.

Tähän on penkkiurheilijan vaikea ottaa kantaa, mutta ehkä kritiikki on aiheellista. Väätäinen, Räty, Kinnunen, Lasse Viren ja Pekka Vasala tunnettiin omaperäisistä ja armottomista harjoitusmenetelmistään. Sellaisiin kykenevät urheilijat, jotka ovat mentaalisesti äärimmäisen vahvoja.

Kun urheilija tietää harjoitelleensa paremmin kuin kilpakumppaninsa, luo se pohjan teräksiselle itseluottamukselle. Esimerkkejä tällaisesta kovuudesta löytyy suomalaisesta yleisurheiluhistoriasta jopa sadoittain, mutta valitettavasti nykyajasta aniharvoin.

On syytä pohtia myös sitä, miten Norjan Andreas Thorkildsen niputtaa useimmissa arvokisoissa Tero Järvenpään, joka on fyysisiltä ominaisuuksiltaan vähintään samalla tasolla, sekä muut suomalaiset huippuheittäjät. Thorkildsen on erittäin väkevä ja suoritusvarma juuri isoissa kisoissa, eikä se voi olla sattumaa.

Suomalaiset antavat yleisurheilussa eniten tasoitusta muille siinä, että henkinen valmentautuminen on laiminlyöty. Mentaalivalmennuksessa on parannettavaa kaikissa lajeissa. Siitä on puhuttu vuosia ja kehitystä on tapahtunut, mutta tuskin riittävästi.

Henkinen valmentautuminen on jostain syystä herkkä aihe suomalaisille urheilijoille ja valmentajille, vaikka vahvan psyyken rakentaminen parantaa onnistumisen mahdollisuuksia ja kompensoi jossain määrin myös harjoittelun puutteita tai vammoista johtuvia haittoja. Toisaalta kova psyyke auttaa myös harjoittelemaan kovaa.

Meillä on vielä jännäämistä Barcelonan EM-kisoissa, mutta yksittäiset onnistumiset eivät peitä alleen sitä, että yleisurheilumme taso on yleisesti huolestuttavan alhaalla.

Päätoimittajalta

Kommentoi artikkelia