EmediateAd

Päästöistä pois neljä viidesosaa

16.10.2009 0:03
Kuva: Kimmo Mäntylä/Lehtikuva

Pääministeri Matti Vanhanen toppuuttelee, että Suomi ei halua mallimaaksi pohjoisen sijaintinsa vuoksi.

Suomen hallituksen ilmasto- ja energiapoliittiset tavoitteet ovat kunnianhimoiset: päästöjä vähennetään vuoden 1990 tasosta vähintään 80 prosentilla eli neljällä viidesosalla vuoteen 2050 mennessä. Jos prosentit muutetaan kiloiksi, niin jokaisen suomalaisen pitäisi tinkiä kulutuksestaan tai muuttaa elintapojaan vuosittain1 500 hiilidioksidikilon verran.

Pohjoinen sijainti kylmine, pitkine talvineen lisää väistämättä energiankulutusta. Tämä on kylmä fakta, ja sen tunnustaa myös Suomen hallitus. Lämpimän etelän mailla on luontaisesti huomattavasti paremmat lähtökohdat päästöjen rajoittamiseen kuin meillä. Sen vuoksi monet lämpimämpien seutujen valtiot ovat asettaneet itselleen huomattavasti Suomea tiukemmat ilmastonsuojelutavoitteet.

Suomalaisten ei välttämättä tarvitse tinkiä asumismukavuudestaan tai liikkumisestaan, vaikka päästötavoitteet kiristyvät. Tämän päivän tekninen tietämys ei ole vielä kehityksen viimeinen sana tai huippu, vaan jatkuvasti voidaan kehittää energiatehokkaampaa tekniikkaa.

Mainion mallin tarjoavat autot. 1970-luvun alun ensimmäisen öljykriisin aikoihin verrattuna autojen kulutus on pudonnut hyvinkin puolella tai jopa enemmän. Öljykriisistä on kulunut nyt runsaat 35 vuotta, ja vuoteen 2050 on vielä aikaa enemmän kuin neljä vuosikymmentä. Siinä ajassa insinöörit ehtivät saada ihmeitä aikaan ja löytää ratkaisuja, joista tänään ei osata vielä edes uneksia.

Mikä pätee autoihin, pätee myös asumiseen. Rakennusten tiivistäminen ei ole ainoa keino vähentää päästökuormitusta, vaan rajattomia mahdollisuuksia on tarjolla korvaavissa energiamuodoissa. Päästöttömän maalämmön ja aurinkoenergian hyödyntäminen on Suomessa alkutekijöissään esimerkiksi länsinaapuriimme Ruotsiin verrattuna.

Keskeinen kysymys on kansalaisten näkökulmasta, voidaanko suomalaisille taata saavutettu korkea elintaso päästötavoitteiden kiristyessä.

Lyhyellä tähtäimellä yksityistaloudet joutuvat tinkimään kulutuksestaan, kun erilaiset energia- ja ympäristöverot näyttävät nousevan vääjäämättä. Mitä tapahtuu Suomen kansantalouden selkärangalle, vientiteollisuudelle?

Metsäteollisuutta ajetaan juuri nyt alas, mikä vaikuttaa tuhansien ja taas tuhansien suomalaisten päivittäiseen elämiseen. Metsäteollisuuden ongelmat johtuvat kuitenkin aivan muusta kuin päästötavoitteitten kiristymisestä. Uusi, nykyistä ympäristöystävällisempi tekniikka voi päinvastoin tuoda lisää työtä ja toimeentuloa Suomeen, tästä on jo hyviä esimerkkejä.

Kommentoi artikkelia