EmediateAd

Rakkausrunoutta

A A
27.2.2010 0:01

Henry Räsänen

Maitopurkkien kyljessä julkaistut runot ovat ensimmäisenä mieleen tuleva esimerkki siitä, miten ja missä runous näkyy arjen keskellä. Minusta tuon idean kehittäjä ansaitsisi palkinnon kulttuuriteosta. Runon julkaiseminen maitopurkin kyljessä edistää hienolla tavalla runouden vuoropuhelua arkitodellisuuden kanssa.

Forssalaisessa karaokebaarissa koin kerran elämyksen, kun kuuntelin juopuneen miehen epävireistä "Lapin kesä" -tulkintaa. Siinä oltiin aidolla sydämellä suomalaisen runouden äärellä keskellä kantahämäläistä junttimeininkiä. Mieleeni nousi silloin, että tuota kyseistä Eino Leinon tekstiä voisi nimittää vaikka Suomen toiseksi kansallislauluksi.

Laululyriikan kuuleminen on varmasti tavallisin tapa päästä runouden äärelle arkisissa tilanteissa. Monille Leinon runot ovat tulleet tutuiksi Vesa-Matti Loirin tulkinnoista. Harvemmin varsinkaan televisiosta kuulee lausuttuja runoja. Mieleen tulevia poikkeuksia tästä ovat Runoraati-ohjelma sekä Ossi Walliuksen muutaman vuoden takaiset Kaavilla filmaamat lyhyet runotuokiot.

Runouteen liittyy mielikuva keskittyneestä runokirjan lukijasta omassa nojatuolissa lukulampun alla. Mutta tarvitseeko runon kokeminen olla aina pitkäjänteistä syventymistä kirjan äärellä? Voisiko sähköisissä viestimissä esitetty runous olla esimerkiksi muun ohjelmavirran seassa olevia minuutin pituisia runohetkiä?

Entistä useammat ihmiset saattaisivat innostua runoudesta, mikäli heidät saatettaisiin kiinnostavalla tavalla runouden äärelle. Esitetyt runot saavuttavat paremmin ne ihmiset, jotka eivät jaksa syventyä runoihin niitä kirjoista lukien.

- En minä ole runoista ole koskaan ollut kiinnostunut, mutta jos se on tällaista, niin kyllä kai minä sitten olen, tokaisi minulle eräs mies, joka oli naisporukan kuskina seuraamassa Leino-iltaamme Helsingin Vuotalolla.

Olimme onnistuneet tarjoamaan runoutta tuolle kyseiselle miehelle juuri sellaisessa muodossa, joka juuri häntä innosti.

Millä tavoin runous voisi näkyä arjen keskellä entistä enemmän ja useammin? Mieleen tulee muutamia ehdotuksia arkirunouden käyttömahdollisuuksista.

Lehdissä voitaisiin julkaista entistä enemmän sekä uutta että vanhaa runoa ajankohtaisista tai yleisistä aiheista. Yritykset voisivat tilata ammattirunoilijoilta kronikoita tilaisuuksiinsa tai liikelahjoiksi. Seminaari voisi päättyä päivän ydinsisällön kiteyttävään runoon.

Syntymäpäivänä esitetty runo olisi ikimuistoinen ja ekologinen lahja päivänsankarille.

Mutta onko oikein, että runoutta popularisoidaan? Vähentävätkö runouden arkipäiväistämistoimet kyseisen taidemuodon arvokkuutta?

Mielestäni ei, sillä arkipäivään tuotu runous edustaa eri tyylilajia kuin haasteellisemmat tekstit. Itse olen kiinnostunut molemmista lajityypeistä.

Runouden arkipäiväistämisessä on myös kyse suomalaisuuden kalevalaisista juurista. Eihän Elias Lönnroth Kalevalan runoja miltään eliittiporukalta keräillyt, vaan kirjoitti ylös tavallisen kansan arjessa ja juhlassa käyttämiä tekstejä.

Kirjoittaja on outokumpulainen esitystaiteilija.

Ajassa

Kommentoi artikkelia