Katsot Savon Sanomien arkistojuttua. Tämä juttu on julkaistu 07.02.2012 21:57
A A A

Rauhaisat jäähyväiset myrskyä odoteltaessa

Tarja Halonen avasi tasavallan presidenttinä tiistaina viimeisen kerran eduskunnan uuden istuntokauden. Puhetta odotettiin suurella mielenkiinnolla, koska presidentillä oli nyt viimeinen tilaisuus esittää näkemyksiään kansalaisten mieltä askarruttavista ajankohtaisista kysymyksistä vallan korkeilta koturneilta.

Jäähyväispuhe kansanedustajille ja sen myötä myös kansakunnalle oli varsin rauhaisa. Mitään uusia avauksia ei kuultu. Konkreettisista parannusehdotuksista oli ainoa, että presidenttien toimikauden olisi alettava maaliskuun ensimmäisenä päivänä silloinkin, kun valinta ratkeaisi jo vaalin ensimmäisellä kierroksella tammikuussa.

Eduskunnalla on tuskin mitään tätä ehdotusta vastaan. Presidenttiä ei ole toistaiseksi valittu koskaan ensimmäisellä kierroksella tammikuun lopulla, mutta se ei estä, etteikö näin voisi käydä joskus myöhemmin, kun löytyy joku oikein valovoimainen ehdokas. Lain mukaan heti ensimmäisellä kierroksella valitun presidentin pitäisi aloittaa työt jo helmikuun alussa. Kun tiedetään viranomaisten kiireet, viikon sopeutumisaika on aivan liian lyhyt.

Tapansa mukaan Tarja Halonen puhui pitkään Yhdistyneistä kansakunnista ja sen merkityksestä. Yhtä lailla hän kantoi huolta suomalaisen yhteiskunnan tilasta.

Huolenpito kansakunnan sisäisestä yhtenäisyydestä ja heikoimpienkin yhdistämisestä näyttää siirtyvän perintönä myös Halosen seuraajalle, vaikka Sauli Niinistön poliittinen tausta on toinen kuin hänen kolmen edeltäjänsä.

Kaikkinensa voi eduskunnan kevätistuntokauden avajaisia luonnehtia, että ne olivat tyyntä myrskyn edellä. Tästä pakkasen puremasta keskiviikosta on kehkeytymässä ilmeisestikin yksi itsenäisen Suomen poliittisen historian kuumimmista päivistä, kun hallitus esittelee kansanedustajalle esityksensä uudesta kuntajaotuksesta ja puolustusvoimain saneerauksesta, mikä merkitsee useitten varuskuntien lakkautusta.

Kokoomuksen ajama kuntauudistus on herättänyt milloin epäilyjä, milloin lujaa vastarintaa sekä oppositiossa että muitten hallituspuolueitten rivissä. Arvostelusta piittaamatta pääministeri Jyrki Katainen haluaa viedä uudistuksen läpi puolueensa haluamalla tavalla. Tiistaina levisi tieto, että hallitus olisi jopa valmis siirtämään syksyn kuntavaaleja poikkeuslailla.

Sen uutisen pääministeri kuitenkin torppasi välittömästi. Poikkeuslakiin turvautuminen ei olisi missään nimessä kansanvaltaista.

Päivän suosituimmat sisällöt

Luetuimmat 24 tuntia

Seuraa meitä myös Facebookissa
Savon Sanomat Facebookissa Savon Sanomat Twitterissä

Näitä luetaan juuri nyt

Pääkirjoitukset ja artikkelit