EmediateAd

Sopu on kariutumassa

11.3.2010 0:01

Mitä mieltä on tärkeiden asioiden valmistelemisessa poliittisesti laajapohjaisissa komiteoissa tai työryhmissä, jos sovituista asioista ei pidetäkään kiinni?

Tätä voi hyvällä syyllä kysyä, kun seuraa tapaa, jolla kaksi suurta puoluetta suhtautuu Christoffer Taxellin johtamassa perustuslakikomiteassa saavutettuun kompromissiin.

Jo komitean esitysten julkistamispäivänä sosiaalidemokraatit tekivät oman irtiottonsa. SDP:n edustajina komiteassa olivat kansanedustajat Johannes Koskinen ja Heli Paasio. He hyväksyivät ja allekirjoittivat komitean enemmistön esitykset muun muassa tavasta, jolla ratkaistaisiin tasavallan presidentin ja hallituksen mahdolliset erimielisyydet ulkopolitiikan hoitamisessa.

Komitean järjestämässä tiedotustilaisuudessa he kuitenkin kertoivat sitovansa asian vaaliuudistukseen, josta hallitus viime viikolla antoi esityksen eduskunnalle.

Keskusta puolestaan irtautui komiteasta antaessaan sen esityksistä lausunnon oikeusministeriölle. Puheenjohtaja Matti Vanhasen ja eduskuntaryhmän puheenjohtajan Timo Kallin allekirjoittamassa lausunnossa keskusta onkin yllättäen sitä mieltä, että kriisinhallintajoukkojen lähettämisestä pitää jatkossakin päättää nykyisessä järjestyksessä, vaikka komitea toisin esitti.

Laajapohjaisen valmistelun idea on siinä, että hallituspuolueet etsivät suurista ja periaatteellisista uudistuksista sopua yhdessä oppositiopuolueiden kanssa. Tapana on ollut, että jos yksimielisyys löytyy, puolueet elävät sen mukaisesti myös hallituksessa ja eduskunnassa.

Siitä ei nyt näytä tulevan mitään. Komiteassa yhdessä sovittua eivät kunnioita edes hallituspuolueet.

Olisiko parempi toimia jatkossa niin, että ministeriöt valmistelevat ja hallitus riitelee sen jälkeen sisällään? Opposition vuoro tulee, kun esitykset tuodaan eduskuntaan.

Kommentoi artikkelia