Täällä kiukutellaan

A A
6.2.2010 00:01

Jari Tourunen

Suomalaiset poliitikot eivät kerää mainesanoja johtajanominaisuuksillaan. Äyskimistä, haistattelua, pomotusta, simputusta, pienistä asioista pahastumista ja oman asemansa pönkittämistä. Näitä juttuja kuulee jatkuvasti.

Kirjailija Lasse Lehtinen sanoo, että suomalaisilla työpaikoilla poimitaan aliupseerikoulutuksen hedelmiä.

Totuus suomalaisesta johtamisesta ei liene niin sidoksissa aliupseerikoulutukseen kuin Lehtinen väittää.

Minä juon nyt kahvia -tiuskaisun isä Harri Holkeri ja entinen ulkoministeri Ilkka Kanerva ovat esiupseereita. Myös puhemiestyranni Sauli Niinistö on majuri. Ehkä rakastetuin esiupseeri on kuitenkin Uuno Turhapuro, joka ansioitui jo varusmiesaikana niin vakuuttavasti, että yleni ilman upseerikoulua suit sait majuriksi.

Upseereita ovat myös esimerkiksi ministerit Paavo Väyrynen, Jyrki Katainen, Jyri Häkämies ja Jan Vapaavuori.

Tunnettuja aliupseereita ovat Mauri Pekkarinen, Paavo Lipponen ja P.E. Svinhufvud. Muistaakseni vääpeleitä kaikki kolme. Myös kessujen joukossa on nimekkäitä tekijöitä: Urho Kekkonen oli kersantti, kuten myös Mauno Koivisto ja Kari Rajamäki.

Erkki Tuomioja on ylikessu ja ulkoministeri Alexander Stubbin kiri ei riittänyt edes aliupseeriksi. Stubbin sotilasarvo on korpraali.

Ulkopuolinen arvio on, että mainituilla kansakunnan kaapin päällä olevilla päättäjillä on sekä hyviä että vähän heikompia johtajaominaisuuksia. Eikä tällä asialla ole valtavasti tekemistä sotilasarvon kanssa, vaikka en kiistä, etteikö upseerikoulutuksesta olisi etua johtotehtävissä.

Eduskunnassa kuluneella viikolla näytelty farssi on nolo. Puhemiehen vaalista tehtiin epärakentavan protestin instrumentti. Pelleilyyn osallistui erityisesti pääoppositiopuolue SDP Eero Heinäluoman johdolla, mutta eivät kokoomuksen ja keskustan rivitkään yhtenäisinä pysyneet.

Kokoomuksen puheenjohtaja Jyrki Katainen tuomitsi pelleilyn, ja offensiivin kohde, puhemies Sauli Niinistö uhkasi erota. Hyökkäys puhemiestä vastaan oli historiallinen. Koskaan aikaisemmin eduskunnan historiassa ei ole nähty vastaavaa. Eikä toivottavasti nähdäkään. Aivan kuin eduskunnan maine olisi niin kovassa kurssissa, että edustajilla olisi silloin tällöin vara käyttäytyä kollektiivisesti huonosti.

Näytelmän lopputulos oli tietenkin selvä. Ei Niinistö aikonut erota. Kyllä närkästynyt Niinistö tiesi, mitä seuraavaksi oli tulossa: ryhmyreiden lähetystö saapuu vähän lepyttelemään, Niinistö on suopea ja suostuu jatkamaan. Kaikki on siis jälleen hyvin. Vai onko? Entäpä eduskunnan arvovalta? Näyttääkö nyt paremmalta kuin ennen vaalia?

Niinistö myöntää, ettei hän ole syytön. Niinistön johtamistavasta puhutaan paljon. Suurin osa siitä selän takana. Esimerkiksi päähallituspuolue keskustan kansanedustajissa on paljon tyytymättömiä. Kertomuksia Niinistön käyttäytymisestä muistellaan aina 90-luvun alusta saakka. Osa väitteistä pitää luultavasti paikkansa, joten Tuomo Yli-Huttulan Puolivallaton puolue -kirjan kuvaukset Niinistön käyttäytymisestä eivät ole välttämättä ollenkaan pahimmasta päästä.

Eräs kansanedustaja sanoo, nimettömänä tietenkin: "Niinistö ei siedä paskanpuhumista eikä tyhmiä. Tyhmiä ovat ne, jotka ovat eri mieltä."

Kansansuosikki Niinistö on kuitenkin tehnyt sen, mihin muut eivät ole pystyneet - laittanut törsäävän eduskunnan kulukuurille. Siitä työstä ei kavereita saa ainakaan eduskunnassa. Mutta kansansuosio on taattu. Miksi kansanedustajien etuineen pitäisi voida toimia kuin ennenkin, kun muu yhteiskunta vetää vyötä tiukemmalle?

Ei taida tämä ajatus mennä perille kaikille vieläkään. Demariedustaja Kimmo Kiljunen purnasi säästöistä väittäen niiden hankaloittavan edustajien työtä. Esimerkkinä Kiljunen käytti matkakuluja. Toinen asia, joka Kiljusta kismittää, liittyy käyntikortteihin. Kiljunen olisi halunnut lisää kortteja, mutta uuden linjan mukaan hänelle sanottiin ei. Kiljunen kiukutteli siis periaatteessa periaatteesta.

Päätoimittajalta

Kommentoi artikkelia