Joensuussa ilmestyvän Karjalaisen päätoimittaja Pasi Koivumaa suuttui Pohjois-Karjalan prikaatin lakkautuspäätöksestä niin kovasti, että kertoi harkitsevansa sotilaspassinsa palauttamista.
- Tämän lahtauksen tulos ei ole enää se armeija, jossa itse suoritin asepalvelukseni ja jolle annoin sotilasvalani, Koivumaa kirjoitti lehtensä pääkirjoitussivulla.
Reservin yliluutnantti Koivumaa on nuorempi mies kuin minä. On kulunut jo 38 vuotta siitä, kun kävelin Tampereen ilmatorjuntapatteriston portin läpi ja muutuin siviilistä alokkaaksi.
Varuskunta lakkautettiin kolme vuosikymmentä sitten, mutta en ole havainnut omassa maanpuolustahdossani muutosta.
Ehkä ylikersantit ajattelevat yliluutnantteja yksinkertaisemmin. En ole kuitenkaan kuullut, että Mikkelissä podettaisiin vajetta maanpuolustustahdossa, vaikka perinteikäs, jo vuonna 1775 perustettu Savon prikaati kuusi vuotta sitten kuopattiinkin.
Sama on tilanne monilla muillakin Suomen paikkakunnilla. Varuskuntia on vuosien saatossa lopetettu, mutta suomalaisten maanpuolustustahto on siitä huolimatta kaikkien tutkimusten mukaan poikkeuksellisen korkea.
Tällä kertaa lopetettavien varuskuntien lista on tavallista pitempi. Kuusi joukko-osastoa lopetetaan, neljän toiminnot yhdistellään suurempiin kokonaisuuksiin.
Ymmärrän hyvin kiukun ja huolen lakkautettavien varuskuntien sijaintipaikkakunnilla. Työpaikkoja menee, verotulot vähenevät.
Vaikeaa on myös monilla niistä 2 200 ihmisestä, jotka menettävät oman työpaikkansa. Potkut saa suoraan 1 200 ihmistä.
Uudistus koskee myös reserviläisiä. Reservin koko pienenee 350 000:sta 230 000:een. Se tarkoittaa sitä, että ikäluokista entistä pienempi osa pääsee tai joutuu varusmiespalvelukseen.
Varuskuntien lakkauttamisen peruste on kovin yksinkertainen: varuskunnat ovat koulutuspaikkoja ja koulutettavien varusmiesten määrä laskee koko ajan. Puolustuskyvyn näkökulmasta on järkevämpää luopua koulutuspaikoista, kuin tinkiä yhtä paljon materiaalihankinnoista tai sodanajan joukkojen toimintakyvystä.
Hallitus on asettanut puolustusvoimille selkeän säästötavoitteen. Se on kehys, johon puolustusvoimien upseerijohto lähivuosien toiminnot on joutunut sovittamaan.
Suomessa, niin kuin muissakin demokratioissa, armeija tottelee poliittista valtaa. Nukun itse yöni kuitenkin paremmin, jos poliitikot päättävät vain raameista, eivät yksityiskohtaisesti siitä, mitä raamien sisällä tehdään. Muussa tapauksessa puolutuskyvyn ohi saattaisivat ajaa muut tavoitteet, kuten vaikka alue- tai kielipolitiikka.
On väitetty, että nyt tehdyt ratkaisutkin heikentävät puolustuskykyä. Niin saattaa olla. Luotan kuitenkin siihen, että puolustusvoimien johto on osannut tehdä ratkaisut, jotka heikentävät sitä annetussa raamissa kaikkein vähiten.
Puolustusvoimien komentajan Ari Puheloisen mukaan Suomea kyetään vielä puolustamaan. Tällä vuosikymmenellä Suomi kuitenkin hänen mukaansa ottaa riskejä, jos määrärahat laskevat nykyvauhtia.
Poliitikkojen on hyvä kuunnella Puheloisen varoitusta. Itsenäinen ja uskottava puolustus on edelleen peruslinjaus, jonka mukaan olisi hyvä elää. Ensi syksyksi valmistuva turvallisuus- ja puolustuspoliittinen selonteko määrittelee onko tähän poliittista tahtoa.
