| Kirjaudu sisään | Tunnukset hukassa | Tilaa lehti | Jätä ilmoitus | Yhteystiedot |
|
|
|
Tarpeellista ajoako?
Kesällä tulee pidetyksi ikkunoita auki, jopa kadulle. Iltaisin nousee mieleen ihmettely, miten paljon moottoripyörillä juuri silloin osuukin olemaan ajoja. Meteliä pitävät; on toki muutama autokin aina joukossa.
Hyvänä kesäiltana alkaa suosituilla kaduilla yli puolenyön jatkuva ralli, edestakaisin, tunnista tuntiin. Telkkarin uutistenlukijan ääni häviää papatukseen, kotikeskustelu onnistuu vain huulilta lukemalla.
Pienestäkään mäestä motoristi ei pääse muutoin kuin vaihtamalla pienempään ja kiertämällä näyttävällä ranneliikkeellä kaasukahvaa. Edistyneimpien pakoputkien ärjäisy ei konekiväärille häviä. Mummo hätääntyy yöunestaan nitroon.
PAKOPUTKEEN kuuluu e-merkintä, joka kertoo, että tehtaalta lähtiessään ajokki on kohtuullisen säyseä-ääninen. Mutta ei pakoputken viiltävä kiljunta tai jylisevä basso tehtaan jäljiltä olekaan.
Moottoripyöräilijäin nettisivut pullistelevat temppuja, joilla ääntä saadaan lisää. Pakoputken sisuskaluja rassataan irti, asennetaan huiluja, jotka resonoivat huikeasti. Keskustellaan killereistä ja kateista.
Poliisi puuttuu ajokkien ääneen harvoin. On kuulemma kiireellisempääkin tekemistä, ja saattaa ollakin. Saattaapa olla myös viitseliäisyyden ja mittauskaluston puutetta. Eikä jytinä poissa ihmisten ilmoilta häiritsisikään.
ASETUS AJONEUVON käytöstä tiellä tarkentaa 4. pykälässä tieliikennelain henkeä toteamalla, että ajoneuvon kulkureitti ja ajotapa on sovitettava niin, ettei tarpeettomasti aiheudu häiriötä.
No kukapas sitä nyt tarpeettomasti toisia häiritsemään! Ilman muuta on lähdettävä siitä, että motoristien edestakaisten ilta-ajojen on häiriöineen oltava tarpeellisia.
Pois se, että vähimmässäkään määrin edes epäilisimme illan paukkuajajien jääneen kasvamatta aikuisiksi ja häiriöajojen olevan tarpeellisia pelkän lapsekkaan uhmaisen itsetehostuksen vuoksi.
Ihan varmasti nämä reippaat ilta-ajajat tavoittelevat tarkoitusta, jolla on suorastaan kansallista merkitystä. Tarpeellisuus onkin niin ilmeinen, että jopa poliisi sen näkyy oivaltaneen, kun sallii katumetakan jatkua viikosta viikkoon.
HÄVETTÄVÄN MONET meistä seniori-ikäisistä ovat lapsuudessa omaksuneet aataminaikaisen ja täysin naurettavan uskomuksen, että "aamun virkku, illan torkku - se tapa talon pitää".
Mutta modernin ihmisen elämähän alkaa vasta iltamyöhällä! Ilta-ajojen tärkeä tarkoitus on pitää ihmiset yöhön asti hereillä. Kaikkien tavaksi vakiintuu vähitellen illan virkku, aamun torkku: mäntti kansa oppii onnellisen moderniksi.
On silkkaa meidän katuvierten asujain rajoittuneisuutta, jos emme osaa antaa arvoa ilta-ajajien hyväntahtoiselle tarkoitukselle ja jos emme kiitollisina muuta elämäämme sen mukaan.
lKirjoittaja on kuopiolainen Suomen historian emeritusprofessori
|
|
Ajassa
- Avuton, lue 08.02. 00:01 Heli Viinikainen
- Yhteinen ongelma 07.02. 00:01 Riikka Manner
- Kanavasopimus voimaan 04.02. 00:01 Harri Pursiainen
- Jälkipuinnit 03.02. 00:01 Sari Essayah
- Lähidemokratiaa 01.02. 00:01
- Huoltovarmuutta 31.01. 00:03 Kirsi Pehkonen
- Kolmas asia 28.01. 00:01
- Väärän lipun vieressä 25.01. 00:01 Jussi T. Lappalainen
- Sotaan huumeita vastaan 24.01. 00:01
- Kasvu on hyvinvointia 21.01. 00:01 Pekka Vähäkangas


