Presidentinvaalien aikana esiin noussut homokeskustelu oli hämmentävää. Paljon hämmentävämpää, kuin itse homouden tai henkilön seksuaalisen suuntautumisen pitäisi ylipäätään kenellekään olla.
Mediassa asiaa on käsitelty iisisti, mutta erityisesti kansan suussa teema on ryöpsähtänyt ihmisen pätevyyttä mittaavaksi ominaisuudeksi. Monessa pöydässä aivan vakavasti pohditaan, että mihin homoista on, kuinka pätevä homo voi olla?
Jos ei itkettäisi, niin naurattaisi. Mitä ihmettä näille ihan fiksuille suomalaisille on oikein tapahtunut. Aivan vakavalla naamalla kaivetaan vielä raamattukorttia esiin. Sellaisetkin ihmiset, jotka käyvät kirkossa korkeintaan lastensa rippijuhlissa ja häissä, ovat nyt äkkiä sitä mieltä, että kun raamatussa sanotaan tätä ja näin.
Missä vaiheessa ihmisen seksuaalisuudesta on tullut julkinen ja tutkittava asia, siis myöhäiskeskiajan jälkeen, jolloin se oli merkki noituudesta?
Tottakai meillä ollaan ennakkoluuloisia oltu aina, se on meikäläisten ykkössynti, mutta milloin kävi niin, että ihmisen kaikkein sisin ja henkilökohtaisin sisältö, eli rakkaudentunto ja seksuaalisuus, ovat ihmisen julkisivua.
Mielestäni on jopa hieman pervoa, että kaiken maailman mummot ja papat, iskät ja äiskät, paljastavat nyt aktiivisesti miettivänsä, että millaista seksiä naapurin Kauko harrastaa. Lapsuuteen tällainen uteliaisuus vielä kuuluu, mutta ei tosiaan aikuisuuteen. Ja eikös se periaatteessa ole tirkistelyä? Moukkamaista ainakin.
Se, että ihmiseltä tivataan tietoa hänen seksuaalisuudestaan, on aivan sama asia kuin se, että kysyttäisiin vaikka Tanelilta: missä asennossa Tane panet vaimoasi tänään. Tai että: millainen on lempenne liekki Irja-rouva, pidättekö kovaa meteliä, kun saatte orgasmin.
Ja tämä, että puhun nyt vain tästä rakkauden mekaanisesta osuudesta, on nimenomaan siksi, että juuri se ihmisiä tässä mietityttää. Älköön kukaan yrittäkö väittää, että itse tunne, kiintymys tai välittämisen suunta olisi jonkun mielestä syy, jonka vuoksi homoa pitäisi epäillä. Se on se itse akti, joka kaikilla tässä päässä pyörii ja minkä kautta kanavoidaan mielipiteet.
Onko siis niin, että Suomi onkin yllättäen vain yksi iso BB-talo, Big Brother -ohjelman kaltainen aitaus, jossa ensimmäisen illan aikana typerät, itsesuojeluvaistoa omaamattomat vähän tyhmät ihmiset kyselevät toistensa seksikokemuksia ja että mä oon bii ja mä oon kinky.
Eikö tämä ole sitä iljettävää televisiokulttuuria, jota aikuisen kuuluu jo uskottavuutensakin puolesta paheksua. Paheksukaa nyt sitten myös omia asenteitanne tai ainakin tarkistaa niitä, sillä se jos mikä on tässä maailmassa tärkeää, päivittäin.
Kohteliaisuus, tieto ja taito - niiden pitää edelleenkin olla ne pätevyyden mittarit. Meille kaikille samat.
Kirjoittaja on teatteriohjaaja ja Etelä-Savon esittävien alojen läänintaiteilija.
