| Kirjaudu sisään | Tunnukset hukassa | Tilaa lehti | Jätä ilmoitus | Yhteystiedot |
|
|
|
Torstai toivoa täynnä
Metsäjätti UPM kertoi tiistaina kääntäneensä tappiot voitoiksi vuoden 2009 aikana, vaikka liikevaihto putosikin peräti viidenneksellä. Mielenkiinnolla odotetaan nyt huomista torstaita, jolloin toimitusjohtaja Jouko Karvinen julkistaa Stora Enson viime vuoden saavutukset ja raottaa ehkä hivenen myös ikkunaa tulevaisuuteen. Samaan aikaan tiedottaa myös kolmas suuri M-real tuloksestaan, mutta savolaisille sen päätökset ei ole samanlainen kohtalonkysymys kuin Stora Enson linjaukset.
Saadaanko Stora Ensolta tuloksen julkistamisen aikana uutta ja tämänhetkistä täsmällisempää tietoa Varkauden tehtaitten kohtalosta? Ainakin etukäteen torstai on Savossa toivoa täynnä, sillä tällä viikolla on näkynyt julkisuudessa ensimmäistä kertaa positiivisia uutisia Varkaudesta.
Kauppalehti tiesi kertoa alkuviikosta, että biodiesel saattaa koitua Varkauden tehtaitten pelastukseksi. Jo jonkin aikaa toimineesta koelaitoksesta on saatu rohkaisevia kokemuksia, ja ne ehkä innostavat Stora Enson rakentamaan myös lopullisen biodiesellaitoksen kaupunkiin.
Laitoksen hinnaksi arvioidaan 200-300 miljoonaa euroa, joista huomattava osa on saatavissa erilaisina tukina yhteiskunnalta. Mauri Pekkarisen johtaman elinkeinoministeriön sanotaan toimivan aktiivisesti biodiesellaitoksen sijoittamiseksi Varkauteen, vaikka halukkaita ottajia on kyllä muuallakin - vahvana ehdokkaana on mainittu erityisesti Stora Enson Veitsiluodon tehtaat Kemissä.
Biodiesellaitos antaa parhaan tuloksen, kun se toimii sellu- ja paperitehtaan yhteydessä. Laitoksen sijoittaminen Varkauteen edellyttäisi näin ollen myös sitä, että Stora Enso jatkaa kaikkinaista tuotannollista toimintaansa Varkaudessa.
Savolaisesta näkökulmasta tämä on ainoa oikea ratkaisu, ja jos näin tapahtuu, niin Varkaudelle käy lopulta hyvin. Mutta kuulostellaanhan vielä torstaihin asti...
|
|
Pääkirjoitukset
- Väyrysellä riittää vauhtia 00:01
- Ratkaisut tehtävä ajallaan 00:02
- Turha nyt on hötkyillä 07.02. 00:01
- Sisällissota on aito uhka 07.02. 00:02
- Niinistön valtuutus on poikkeuksellisen vahva 07.02. 00:03
- Omituinen näytelmä 06.02. 14:56
- Porvarillinen Suomi sai porvaripresidentin 06.02. 14:56
- Tieto on todellista pääomaa 06.02. 14:55
- Ammattihakkaajat asialla 05.02. 00:02
- Iso juttu Kiuruvedelle 05.02. 00:01


