Katsot Savon Sanomien arkistojuttua. Tämä juttu on julkaistu 03.02.2012 18:19
A A A

Työntekijöistä on pian huutava pula

Korkean elintason maa Japani on hätkäyttänyt tällä viikolla koko maailmaa tiedolla, että sen väkiluku saattaa supistua lähivuosikymmeninä jopa kolmanneksella väestön ikääntymisen seurauksena. Suomen väestörakenne on paljolti samankaltainen kuin Japanin. Vanhukset lisääntyvät, lapset vähenevät. Näin suomalaiset jakavat myös japanilaisten kanssa samat tulevaisuuden huolet.

Suomalaisten ikääntyminen on ollut tiedossa jo pitkään, ei se tule tämän päivän julkiseen keskusteluun millään lailla yllätyksenä. Yllättävää on ollut ainoastaan se välinpitämättömyys, millä julkinen valta on suhtautunut ikääntymisen myötään tuomiin yhteiskunnallisiin seurauksiin.

Esimerkiksi kuntauudistus, niin paljon kuin siitä kohistaankin, on vain pieni juonne koko ikääntymiskysymyksessä. Tärkein kysymys - työikäisten suomalaisten riittävyys - on jäänyt liki sivuun keskusteluilta, kun on keskitytty elämään vain tätä päivää eikä ole haluttu uhrata aikaa ja ajatuksia huomiselle.

Työ- ja elinkeinoministeriössä ollaan nyt sentään heräämässä tulevaan arkitodellisuuteen. Ministeriön selvityksen mukaan Suomessa on pian peräti 150 000 työntekijän vaje, kun 1940- ja -50-luvuilla syntyneet isot ikäluokat siirtyvät vuorollaan pois työelämästä.

Työvoimapula on ainutlaatuinen ilmiö sodanjälkeisessä Suomessa. Tekeviä käsiä meillä on ollut aina liiankin kanssa.

Menneinä kymmeninä erityisesti työttömiksi jääneitä miehiä työllistettiin erilaisilla valtion hätäaputöillä: kaivettiin kanavia, tehtiin teitä, levennettiin lentokenttiä. Valtion vaurastuessa ja koneitten korvatessa ihmisten ruumiillista työtä ihmiset pantiin työttömyyskortistoon odottamaan, josko jostain löytyisi jotakin palkkatyötä.

Sadat tuhannet ovat lähteneet etsimään leipäänsä Ruotsista ja muualta ulkomaila, ja sen myös löytäneet. Jos joku kuvitteli, että lahden takana Ruotsissa suomalaiset työntekijät olisivat reservissä kotimaan myöhempiä tarpeita varten, niin hän erehtyi täydellisesti.

Viime vuosikymmeninä on nähty, miten työttömät eivät lopu Suomesta edes hurjimpien noususuhdanteiden huipulla. 1990-luvun puolen miljoonan työttömän armeijasta on sentään tultu jo alas parinsadan tuhannen ihmisen lukemiin. Karu totuus on, että työmarkkinain käytettävissä tästä varsin isosta joukosta on vain osa.

Uhkaava työvoimapula ei ratkea suomalaisten omin konstein. Vierasta väkeä tarvitaan muuallakin kuin vain pääkaupunkiseudulla, jonne se nyt on keskittynyt. Maakunnissa tarvitaan nyt kaukonäköisiä ratkaisuja, sillä vanhoihin asenteisiin jähmettyminen on kuolemaksi.

Päivän suosituimmat sisällöt

Luetuimmat 24 tuntia

Seuraa meitä myös Facebookissa
Savon Sanomat Facebookissa Savon Sanomat Twitterissä

Näitä luetaan juuri nyt

Pääkirjoitukset ja artikkelit