EmediateAd

Uhkakuva kasvaa

27.7.2010 0:02

Järjestäytyneestä kansainvälisestä rikollisuudesta on tullut merkittävä taloudellinen mahti. Laittomien kauppavirtojen vuosittainen arvo on sata miljardia euroa, arvioi YK:n alaisen huume- ja rikosviraston UNODC hiljattain julkaisemassaan kattavassa raportissa (Taloussanomat 26.7.).

Kaupan on kaikenlaista: huumeita, ihmisiä, puutavaraa, lääkkeitä, norsunluuta, aseita ja varastettuja identiteettejä. Rahakkainta on edelleen huumekauppa. UNODC:n raportti varoittaa, että myös muu järjestäytynyt rikollisuus on selvässä kasvussa.

Useimmissa tapauksissa laiton liiketoiminta kuitenkin joko suuntautuu tai saa alkunsa maailman suurista talouksista kuten G8-maista. UNODC syyttääkin johtavia talousmaita välinpitämättömyydestä ongelmaa kohtaan.

Kaikkein arvokkainta rikollista bisnestä on yhä kokaiini- ja heroiinikauppa. Kokaiini on peräisin Andeilta ja heroiini pääosin sodan runtelemasta Afganistanista. Yhdysvallat on yrittänyt kitkeä unikkoviljelmiä Afganistanista. Huumekauppaan sillä ei ole ollut paljon merkitystä.

Meksikon kaltaisissa maissa rikollisjengeistä on tullut niin vahvoja, että ne eivät yritäkään paeta laillista valtaa, vaan haastavat sen avoimesti.

Järjestäytynyt rikollisuus näkyy myös Suomessa. Tuottoisinta meilläkin on huumekauppa. Jengit soluttautuvat huumerahan avulla esimerkiksi rakennusalalle ja muualle yhteiskunnan rattaisiin. Suomen onni on, että se on pieni maa ja syrjässä suurilta huumeiden salakuljetusreiteiltä.

Järjestäytyneen rikollisuuden torjuminen ja nujertaminen onnistuu vain tiiviillä kansainvälisellä yhteistyöllä. Suomen poliisi, tulli ja rajavartiolaitos ovat aktiivisesti tässä työssä mukana. Tulevaisuudessa on luvassa lisää haasteita, jos viisumivapaus Venäjän kanssa toteutuu.

Kommentoi artikkelia