Lohi on tunnetusti niin arvokas kala, että sitä kannattaa pyytää, vaikka ei saisikaan. Tämä perinteinen sanonta joudutaan pian Saimaalla kuitenkin muuttamaan muotoon: Lohta ei saa pyytää, vaikka sitä saisikin.
Pohjois-Karjalan ely-keskus on laittanut lausunnolle järvilohen hoito-ohjelmaluonnoksen. Paperin johtoajatuksena on esittää jälleen uusia mittavia kalastuskieltoja ja rajoituksia Saimaalle, vaikka lähes puolet Saimaan vesialasta, 1 858 neliökilometriä on jo 15.4. - 30.6. välisenä aikana verkkokalastuskiellon piirissä.
Sokerina tai ehkä pikemminkin suolana pohjalla ohjelmassa on ehdotus valtioneuvoston asetuksesta, jolla kiellettäisiin lohen pyynti Saimaalla "esimerkiksi viideksi vuodeksi kokonaan".
Verkkokalastuksen lisäksi Saimaalla on siis uhattuna myös uistelu.
Välittömästi ely-keskus haluaa kieltää lohenpyynnin kaikilla välineillä Savonlinnan alapuolella heinäkuun 15. päivästä elokuun loppuun ja Savonlinnan ja Joensuun välisellä Saimaalla elokuun alusta syyskuun loppuun.
Jotta kielto toimisi käytännössä, myös kuhanuistelu ja ilmeisesti myös muikunpyynti verkoilla ja troolilla pitäisi lopettaa, koska saaliskaloja on vaikea etukäteen erotella.
Ylimitoitettua Toimia perustellaan sillä, että Suomen uhanalaisten lajien "punaisessa kirjassa" järvilohi on luokiteltu äärimmäisen uhanalaiseksi lajiksi ja että emokalojen nousu Pielisjokeen on liian vähäistä. Ellei määrä nouse vuoteen 2014 mennessä sataan kalaan, kalastuksen rajoittamisesta ja ohjaamisesta halutaan siirtyä totaalikeltoihin.
Vuonna 2009 järvilohen vaellusreitin kymmenen kalastusalueen lohisaalis oli Suomi kalastaa -selvityksen mukaan noin 50 000 kiloa. Määrät toki vaihtelevat vuosittain, mutta tästäkin luvusta voi päätellä, ettei laji ole ihan heti kuolemassa sukupuuttoon.
Maallikkona joutuu ihmettelemään luokitusperusteita, kun äärimmäisessä hädässä on laji, jota esiintyy järvessä useita satoja tuhansia yksilöitä. Saimaan nieriä ja monin paikoin harjuskin on paljon harvinaisempi kuin lohi.
Pielisjoen, Lieksanjoen ja Palokin voimalaitosrakentaminen viime vuosisadalla vei järvilohen luontaiset kutupaikat, mutta kanta pelastettiin emokalapyynnillä ja kalanviljelytoimilla sekä istutuksilla. Esimerkiksi Enonkosken kalanviljelylaitos on tehnyt paljon hyvää työtä.
Vesialueiden omistajat ja kalastusalueet ovat myös jo tehneet koko vaellusreitillä päätöksiä, joilla on tuettu järvilohi- ja taimenkantojen vahvistumista. Rajoitukset ovat tarpeellisia, ja niitä voidaan tarvittaessa hienosäätää ja kohdentaa hyvässä yhteistyössä kalastusoikeuden haltijoiden kanssa.
Luonnos sisältääkin useita järkeviä toimenpiteitä, joilla kalastusta ohjataan, mutta ei kokonaan kielletä sitä. Alamitta ja rasvaevällisten lohien ja järvitaimenten päästäminen takaisin veteen edistää emokalatuotantoa. Samoin voi olla järkevää täsmentää joitakin kieltoja poikastuotantoalueella ja vaellusreitillä Pohjois-Karjalassa.
Etelä-Savossa norpparajoitukset ovat sen sijaan jo niin laajoja ja osin ylimitoitettujakin, ettei uusiin kieltoihin lohen takia ole enää tarvetta. Uistelun kieltäminen olisi jälleen uusi ylilyönti ja myös paha isku kalastusmatkailuyrittäjille ja kaikille vapaa-ajan ja kotitarvekalastajille. Sitä ei voida eikä pidä hyväksyä.
Sivuroolissa Voimassa olevan aluekehityslain mukaan maakuntien liittojen vastuulla on laaja-alaisten luonnonvarojen käyttöä ja ympäristöä koskevien suunnitelmien laatimisen yhteensovittaminen.
Saimaan järvilohi uiskentelee neljän maakunnan vesissä ja sen kannan hoito-ohjelmassa on kyse nimenomaan suojelun ja kalastuksen yhteensovittamisesta. Silti maakunnilla ei kiireessä pyydettyjä lausuntoja lukuun ottamatta ole ollut osaa eikä arpaa ohjelman laatimisessa.
Valtion kalastusviranomaiset pitävät ilmeisesti oikeutenaan laatia ja hyväksyä alueen vetovoimaan ja elinkeinoihin tuntuvasti vaikuttavia ohjelmia jokseenkin omin nokkineen. Ylenkatse paikallista ja alueellista kansanvaltaa, kuntia ja maakuntia kohtaan on hämmentävää.
Toisenlaisesta suhtautumisesta tarjoaa esimerkin Pohjois-Savon ely-keskus. Tiistaina allekirjoitetaan sen ja kolmen maakunnan sekä Liikenneviraston yhdessä laatima ja hyväksymä Itä-Suomen liikennejärjestelmästrategia. Tästä toimintatavasta voisi ottaa esimerkkiä laajemminkin.
Lisää lohta Visiona hoito-ohjelmassa on järvilohikannan säilyttäminen ja kalastuksen "sopeuttaminen" suojelun tavoitteisiin. Tämä on kovin vaatimatonta.
Tavoitteeksihan pitäisi ottaa selvästi se, että Saimaalle saadaan lisää lohta ja sitä kautta vetovoimaa, elinkeinoja ja kalastajia. Järvikala on myös mitä parhainta lähiruokaa ja järvilohi sen aatelia.
Pielisjoen sivujoella Ala-Koitajoella voidaan lisätä luontaista poikastuotantoa, kun koskeen ohjataan lisää vettä. Heinäveden Palokkikin voitaisiin palauttaa Ruotsin vallan aikaiseen lohijokiloistoonsa, jos rohjetaan ajatella kyllin avarasti. Istutusten kaksinkertaistaminen ei sekään ole lainkaan mahdotonta.
Itä-Suomen seuraava rakennerahastokausi voisi sisältää tuntuviakin lisäpanostuksia Saimaan kalakantoihin ja vetovoimaan.
Olisi toivottavaa, että valtion kalatalouspäälliköt Saimaalla keskittyisivät enemmän kalakantojen kasvattamiseen ja kalastusmahdollisuuksien parantamiseen kuin uusien kieltojen suunnitteluun.
