| Kirjaudu sisään | Tunnukset hukassa | Tilaa lehti | Jätä ilmoitus | Yhteystiedot |
|
|
|
Vähäistä ja turhaa
Valtiontalouden tarkastusvirasto julkisti perjantaina selvityksensä siitä, miten valtionyhtiöt ja valtion liikelaitokset ovat jakaneet vaali- ja puoluerahoitusta. Kokonaissumma ei ole suuren suuri: vuoden 2006 alusta viime vuoden puoliväliin ulottuvalla ajanjaksolla rahaa lähti poliittiseen toimintaan kaikkiaan alle 110 000 euroa.
Tuen vähäisyys paljastuu esimerkiksi laskemalla yhteen tarkastuksen mukana olleiden yhtiöiden liikevaihdot. Summaksi tulee noin 31 miljardia euroa.
Tuen pienuudesta huolimatta tarkastusvirasto suosittelee, että hallitus antaisi vaali- ja puoluerahoitusta koskevan linjauksen. Ehkä pääministeri Matti Vanhasen ja valtion omistuksesta vastaavan ministerin Jyri Häkämiehen ohjeet jo riittävät. Linjaukset ovat tarpeen, ei sen vuoksi, että poliittisen toiminnan tukemiseen menevät rahavirrat olisivat suuria, vaan sen vuoksi, että asialla on siitä huolimatta periaatteellista merkitystä.
Valtio rahoittaa jo nyt puoluetoimintaa muun muassa eduskuntapuolueille maksettavalla puoluetuella. Puoluetukea maksetaan kunkin puolueen kansanedustajien määrän mukaan. Tämän lisäksi valtio maksaa eduskuntaryhmien ja kansanedustajien avustajien palkkoja.
Tämä tuki on läpinäkyvää ja se jaetaan tasapuolisilla periaatteilla.
Veronmaksajat tietävät, minne raha menee.
Ei ole tarpeen, että valtio tukee poliittista toimintaa myös omistamiensa yhtiöiden ja liikelaitosten kassoista.
|
|
Pääkirjoitukset
- Vienti vetää taas huippuvauhdilla 00:03
- Yhteinen ponnistus 00:02
- UKK ei jätä kylmäksi 00:01
- Ytimessään vahva, reunoilta hauraampi 02.09. 00:03
- Vahva reservi oltava 02.09. 00:02
- Suuresta pieneen 02.09. 00:01
- Yksi jos antaa, niin toinen ottaa 01.09. 00:01
- Lääkärin osa ei helppo 01.09. 00:01
- Ja syyllinen on media 01.09. 00:01
- Kuntia pantava yhteen 31.08. 00:01



