| Kirjaudu sisään | Tunnukset hukassa | Tilaa lehti | Jätä ilmoitus | Yhteystiedot |
|
|
|
Väistyvää perinnettä
Kun jokin asia on muodostunut perinteeksi, se on usein osa ihmisten identiteettiä ja ajatustapaa, jota on vaikea nopeasti muuksi järkiperustein muuttaa.
Otetaan esimerkiksi uudenvuoden vietto Suomessa. Mitä järkeä on juhlia ilotulitteilla, kun tiedetään, että ne aiheuttavat vammautumisia säännöksien kiristämisestä huolimatta myös ensi vuodenvaihteessa?
Espanjassa härkätaisteluilla on pitkät pitkät perinteet. Ensimmäinen taistelu järjestettiin vuonna 711 kuningas Alfonson kruunajaisissa.
Tunteet velloivat korkealla, kun Katalonian parlamentti kielsi härkätaistelujen järjestämisen vuoden 2012 alusta lähtien. Suurista kaupungeista alueeseen kuuluu esimerkiksi Barcelona. Kanarian saarilla härkätaistelut ovat olleet pannassa lähes 20 vuotta.
Härkätaistelujen suosio on laskenut tasaisesti Espanjassa, mutta muutama vuosi sitten tehdyn mielipidetiedustelun mukaan yhä reilu neljännes on niistä kiinnostunut. Taistelujen televisiointi ei kuitenkaan ole enää samanlainen itsestäänselvyys kuin jokunen aika sitten.
Vaikka Katalonian parlamentin päätöksen taustalla on arveltu oleva osin poliittisia motiiveja, käytännössä Katalonian itsenäisyyspyrkimykset, pitkät perinteet eivät riitä argumentiksi härkätaistelujen jatkamiselle.
Niissä eläinten kohtelu ei ole asianmukaista. Tällainen perinne ja kansanhuvi on 2000-luvulla aikansa elänyttä.
|
|
Pääkirjoitukset
- Kivettyneet asenteet estävät keskustelun 00:01
- Yksi kortti ja eläkeläisillekin 00:01
- Valtio muuttui jarrumieheksi 00:01
- Kaikki ei sovellu Suomeen 09.02. 00:03
- Pakkoliitoksetkin ovat nyt mahdollisia 09.02. 00:01
- Väyrysellä riittää vauhtia 08.02. 00:01
- Ratkaisut tehtävä ajallaan 08.02. 00:02
- Turha nyt on hötkyillä 07.02. 00:01
- Sisällissota on aito uhka 07.02. 00:02
- Niinistön valtuutus on poikkeuksellisen vahva 07.02. 00:03


