Suomi lukeutuu Euroopan unionissa nettomaksajiin muun muassa Saksan, Hollannin, Tanskan ja Ruotsin kanssa. Parhaillaan väännetään kättä siitä, kuinka suuri on EU:n budjetti vuosille 2014-2020.
Viime vuonna EU:n menot ja tulot olivat noin 142 miljardia euroa, vajaa kolme kertaa enemmän kuin Suomen valtion omat menot. Suomi saa unionista vuosittain noin 500 miljoonaa euroa vähemmän kuin sinne maksaa. Solidaarisuuden puutteesta meitä ei voi syyttää.
Kamppailua käydään prosentin kymmenyksistä ja sadasosista, sillä valtioiden jäsenmaksu EU:lle lasketaan osuutena EU-maiden kansantuotteesta. Se on nykyään hieman yli yksi prosentti.
Lähtöasetelma on tuttu: komissio tahtoo kasvattaa jonkin verran EU:n menoja, ja europarlamentti haluaa panna vielä paremmaksi. Eurokriisin ja omien budjettileikkaustensa keskellä kamppailevat nettomaksajat sen sijaan toppuuttelevat ja vaativat tiukempaa menokuria.
Unionin rahoitusraami sovitaan seitsemäksi vuodeksi kerrallaan. Komission pohjaehdotus on reilu tuhat miljardia. Suomen hallitus haluaa siihen noin sadan miljardin vähennyksen.
Hallituksen pidättyvä linja EU:n menojen suhteen on aivan oikea. Vaikeina aikoina myös Brysselissä on pantava suu säkkiä myöten. Välimeren kriisimaiden lainatakausten osittainenkin laukeaminen muodostaa Suomen veronmaksajille suuremman riskin kuin EU:n budjetin loppusumma.
Liittymissopimukseen kirjatun harvan asutuksen perusteella saatavan lisärahoituksen ansiosta Itä- ja Pohjois-Suomi ovat EU:n suhteen jonkin verran enemmän saamapuolella kuin nettomaksajia .
Maataloustukien ohella merkitystä on erityisesti niin sanotuilla rakennerahastovaroilla. Asukaskohtainen bonusraha on nykyisellä vuosien 2007-2013 ohjelmakaudella 35 euroa. Tätä Itä- ja Pohjois-Suomen erityistukea komissio ehdottaa leikattavaksi 20 euroon.
Leikkaus johtaisi siihen, että Suomen nykyinen kokonaissaanto, noin 1,7 miljardia, alenisi sadoilla miljoonilla 2014 alkavalla 7-vuotiskaudella. Keskeisenä neuvottelutavoitteena onkin oltava harvan asutuksen kompensaatiorahan pitäminen vähintään entisellä tasolla.
Rakennerahastoneuvotteluissa ensimmäinen tärkeä näkökohta on kuinka paljon EU-varoja Suomeen ja Itä-Suomeen ylipäätänsä saadaan.
Tällä kaudella Euroopan aluekehitysrahaston (EAKR) ja sosiaalirahaston (ESR) synnyttämä Suomen eri alueiden kokonaispotti valtion ja kuntien kansallisen vastinrahan kanssa on noin 3,7 miljardia.
Mikäli EU:n osuus saadaan neuvoteltua vähintään 1,5 miljardin tasolle, puhutaan seuraavallakin kaudella yli kolmen miljardin rahoista. Ei mikään pikkusumma, josta Itä- ja Pohjois-Suomen maakunnat voivat saada leijonanosan.
Katseet kohdistuvat erityisesti ministereihin Alexander Stubb ja Jyri Häkämies, jotka tekevät ratkaisevan pohjatyön. Loppusuoran huippukokouksessa vastuu on pääministeri Jyrki Kataisella. Vahvassa myötätuulessa purjehtivan päähallituspuolueen dream teamin onnistumisesta riippuu kuinka paljon Itä-Suomella on käytössään EU-varoja tällä vuosikymmenellä.
Peukut pystyyn, jotta neuvotteluista tippuu muutakin kuin murusia maakuntiemme yritystoiminnan ja osaamisen kehittämiseen sekä saavutettavuuden ja työllisyyden parantamiseen. Kotimaan vastinrahojen kanssa potti on esimerkiksi Etelä-Savolle nyt noin 250 miljoonaa.
Vähintään yhtä tärkeä on päätös mihin EU-rahoja voi suunnata ja kuka päättää niiden käytöstä.
Rahoista on jo kuukausien ajan käyty kulisseissa kamppailua, kun eri ministeriöt pyrkivät lisäämään valtaansa maakuntien kustannuksella. Varsinkin opetus- ja kulttuuriministeriö hamuaa varoja keskitetyn päätöksenteon piiriin, jolloin alueiden tarpeet jäisivät helposti jalkoihin.
Työ- ja elinkeinoministeriö on kantanut huolta siitä, että varoista liian suuri osa kuluu hallintoon, jota pitää siksi yksinkertaistaa . Rahojen käyttöä säätelevä pykäläviidakko ja kotitekoinen byrokratiamme ovatkin kiistatta ylimitoitettuja. Ministeriöiden niin sanotut oman tuotannon hankkeet, eli itse itselleen myöntämät projektit, ovat suurin syypää liian isoihin hallintokuluihin.
Keventämisen ja byrokratian karsimisen nimissä uhkaa mennä kuitenkin myös itse lapsi pesuveden mukana. Joissakin valmistelupapereissa maakuntien liitot aiotaan panna kokonaan sivuun rahoittajan roolista ja ohjata rahat vain valtion viranomaisten kautta.
Tämä olisi väärä ratkaisu. Maakunnissa tiedetään keskushallintoa paremmin mitkä ovat alueelliset tarpeet ja miten myös vähemmillä rahoilla saadaan enemmän konkreettisia tuloksia.
EU-rahat on tarkoitettu ennen kaikkea alueiden välisten kilpailukykyerojen tasoittamiseen. Siksi päätösvallan varojen kohdentamisesta on oltava alueilla itsellään.
Hyvän yhteistyön jatkaminen maakunnan liittojen ja ely-keskusten kesken varmistaa jatkossakin parhaiten sen, että rahoille saadaan todellista vastinetta työpaikkoina, kasvavina yrityksinä ja investointeina.
Meillä molemmilla on toki parannettavaa, yhdessä hanketoimijoiden kanssa, jotta EU-projekti synnyttäisi aina paitsi tuloksia myös aidosti hyödyllisen ja tarpeellisen hankkeen mielikuvan.
