EmediateAd

Vapaus säilytettävä

A A
8.5.2010 0:01

Jari Tourunen

Itä-Suomen yliopiston professori Matti Uusitupa on huolissaan siitä, että tälläkin hetkellä Suomessa on usean kymmenen tuhannen nuoren joukko, joka on vailla opiskelupaikkaa. Uusitupa suhtautuu kriittisesti suunnitelmiin luopua yliopistojen pääsykokeista. Myöskään lukukausimaksut eivät ole Uusituvan mielestä hyvä ajatus, mutta maksuttomalle koulutukselle pitäisi laittaa reunaehtoja.

Uusitupa kannattaa sitä, että yliopistot jatkossakin päättävät itse, miten opiskelijansa valitsevat. Uusituvan näkemys on oikea. Yliopistojen itsenäisen päätäntävallan säilyttäminen on monin tavoin perusteltua. Ylioppilastutkinto ei useimmilla aloilla voi mitenkään olla riittävä valintakriteeri, kun etsitään motivoituneita ja henkisesti riittävän kypsiä opiskelijoita.

Opetusministeri Henna Virkkusen (kok.) ajaman pääsykoeuudistuksen yhtenä ajatuksena on nopeuttaa valintaa ja säästää kustannuksia. Lisäksi muutoksella toivotaan olevan vaikutuksia työurien pitenemiseen. Uudistus näyttää korostavan tehokkuutta kaiken muun kustannuksella, mutta missä voidaan osoittaa, että pääsykokeista luopuminen parantaisi yliopistojen tasoa?

Samaan aikaan myös keskustelu lukukausimaksusta ja keinoista nopeuttaa valmistumista on käynyt vilkkaana. Syynä on se, että yliopistot ovat rahoituksen suhteen enemmän omillaan kuin aikaisemmin, vaikka perusrahoitus tulee edelleenkin valtiolta.

Lukukausimaksu jakaa yliopistoväen mielipiteitä. Yksi näkyvimmistä maksun kannattajista on Helsingin yliopiston entinen rehtori Kari Raivio, jonka mukaan "omavastuu" toisi ryhtiä veltostuneeseen opiskelijakulttuuriin.

Osa Raivion ajatuksista on jopa harkinnan arvoisia, mutta jotkut hänen näkemyksistään tuntuvat elitistisiltä. Raivio muun muassa väittää, ettei lukukausimaksu käytännössä lisäisi eriarvoisuutta, koska suurin osa opiskelijoista tulee kuitenkin keskimäärin varakkaammista akateemisista perheistä.

Raivion esittämä perusfakta on lienee oikea, mutta logiikka on tasa-arvoisuutta korostavalle demokraattiselle yhteiskunnalle kestämätön. Se on myös pienelle kansakunnalle vaarallinen, sillä yliopistomme on aina ollut väylä yhteiskunnallisen aseman parantamiseen alempien sosiaaliluokkien lahjakkaille nuorille. Lahjakkaiden yksilöiden kapasiteetti on pienessä Suomessa käytettävä maksimaalisesti.

Pitkät opiskeluajat ovat kiistatta ongelma. Siitä huolimatta kannattaa muistaa, että valmistumisajat ovat myös yksilöllisiä: Yliopistosta voi suoriutua nopeastikin - ilman että luodaan valmistumisvauhtia kiihdyttäviä pakkokeinoja.

Liiallinen holhoaminen ja hoputtaminen tappaa akateemisen ilon ja luovuuden. Suomalainen yliopistojärjestelmä on aina tuottanut hyvää tutkimusta ja koulutusta sekä erinomaisia osaajia. Miten sellaista järjestelmää voidaan arvioida niin voimakkaasti rahassa tai tutkimusten määrässä? Ei mitenkään.

Toisaalta on ymmärrettävää, että tähän on tultu, sillä yliopistojen ylin johto joutuu ajattelemaan rahaa enemmän kuin koskaan ennen - ja väitän, että enemmän kuin on akateemisen lopputuloksen ja kansakunnan kilpailukyvyn kannalta mielekästä.

Suomalainen yliopisto on ollut historiallisesti menestyksekäs siksi, että se on antanut akateemisen koulutuksen ja huippututkimuksen lisäksi yliopistoihin päässeelle nuorisolle korvaamattoman arvokkaan ajanjakson oppia elämisen taitoja.

Opiskelijaelämä rientoineen voi tuntua ministeriön teknokraateista ajanhukalta, mutta totuus on, että suuri osa länsimaisten yliopistojen tuottaman sivistyksen timanteista on hioutunut akateemisen uutteruuden ja innostuksen sekä nuoreen elämään kuuluvien seikkailujen synnyttämästä kitkasta.

Yliopistojärjestelmä toimii parhaiten autonomisena riittävän perusrahoituksen turvin. Historiasta voimme varmuudella päätellä kansakuntamme hyötyneen suunnattomasti siitä, että koulutusjärjestelmämme on mahdollistanut kyvykkäiden yksilöiden löytämisen muualtakin kuin ylemmistä yhteiskuntaluokista.

Päätoimittajalta

Kommentoi artikkelia