Vapaus tuo työpaikkoja

19.11.2009 0:01

Eduskunta hyväksyi keskiviikkona odotetusti liikeaikalakiin muutoksia, joiden nojalla kaupat saavat jo joulukuun alusta alkaen pitää ovensa auki asiakkaille huomattavasti nykyistä vapaammin.

Kaikki vähittäiskaupat saavat olla sunnuntaisin auki ympäri vuoden. Lisäksi alle 400 neliömetrin päivittäistavarakaupat voivat halutessaan palvella asiakkaita läpi vuorokauden juhlapyhiä lukuun ottamatta.

Kauppojen aukioloaikojen vapauttaminen on meillä kestänyt vuosia. Vapautta on lisätty vähitellen. Seurauksena oli viime vaiheissa sekava käytäntö, joka sai ainakin tavallisten kuluttajien päät pyörälle. Vapauden asteen määräsivät myymälän sijainti ja koko. Kaikki kaupat saivat olla auki sunnuntaisin vain tiettyinä kuukausina.

Nyt hyväksytty lainmuutos pohjaa kaupan työnantajien ja kaupan työntekijöitä edustavan ammattiliitto Pamin väliseen sopimukseen. Sopimuksesta huolimatta lain valmistelu kesti hallituksessa turhan kauan. Epäilijöitä löytyi kahden hallituspuolueen, keskustan ja vihreiden, riveistä.

Mielipidetutkimusten mukaan kuluttajien enemmistö on halunnut aukioloaikojen vapauttamista. Sitä ovat halunneet myös työnantajia ja työntekijöitä edustavat järjestöt. Oli hyvä, että vihdoin myös poliitikkojen enemmistö taipui väistämättömän edessä.

Vielä menossa oleva talouslama on vähentänyt työpaikkojen määrää. Arvioiden mukaan työttömyys kasvaa vielä pitkälle ensi vuoden puolelle saakka. Kaupan liitto on arvioinut, että kauppojen aukioloaikojen vapauttaminen tuo noin 2 000 henkilötyövuotta lisää. Se merkitsee uusia kokopäiväisiä työpaikkoja ja lisää tunteja osa-aikaisille työntekijöille.

Miksi emme olisi antaneet mahdollisuutta tähän?

Kommentoi artikkelia