| Kirjaudu sisään | Tunnukset hukassa | Tilaa lehti | Jätä ilmoitus | Yhteystiedot |
|
|
|
Voimaa hengenviljelyyn
Kuopion kaupungin perustaman ja ylläpitämän Snellman-instituutin historia on ollut värikäs ja monipolvinen. Jossain mutkaisimmissa vaiheissa on jopa kysytty, onko instituutille edes todellista tarvetta.
Nyt Snellman-instituutille on kuitenkin löydetty muoto, joka antaa tälle kulttuurilaitokselle todelliset edellytykset vastata niihin henkisiin haasteisiin, joita siihen perustamisvaiheessa asetettiin.
Vuosikymmeniä ansiokkaasti toiminut Kuopion kesäyliopisto sulautetaan instituuttiin, jonka omistuspohjaa samalla laajennetaan. Kaupungin lisäksi sen taustavoimiksi tulevat nyt maakunnallinen Pohjois-Savon liitto, Itä-Suomen yliopisto sekä yksitoista muuta kuntaa. Niitten joukossa ovat sekä Varkauden, Iisalmen että Suonenjoen kaupungit ja suurimmat kunnat kuten Siilinjärvi, Kiuruvesi ja Leppävirta.
Kesäyliopiston rehtori toimii jo nyt myös Snellman-instituutin johtajana, ja syyskuun alkupuolella instituutin osakkaat nimeävät uuden hallituksen.
Snellman-instituutin tähän saakka tärkein työ on ollut Kuopion kaupunkihistorioitten valmistaminen. Jopa tuskastuttavan pitkältä tuntunut urakka on nyt ohi, mutta instituutille on olemassa selkeä tarve ja todellista tehtävää myös tulevaisuudessa. Kesäyliopiston perinteisten toimintojen hoidon ohessa Pohjois-Savon kulttuurielämässä riittää kyllä tutkittavaa ja julkaistavaa.
Onnistuessaan uudesta Snellman-instituutista voi tulla merkittävä henkinen tiennäyttäjä savolaisille - kansallisfilosofi J.V. Snellmanin hengessä ja hänen kunniakseen. Humanistinen instituutti on tarpeellinen lisä terveystieteisiin painottuneen Itä-Suomen rinnalle. Kuopio ja koko Savo ovat antaneet menneisyydessä vahvan panoksen koko Suomen kansallisen kulttuurin kehitykselle, ja Snellman-instituutti jos mikä on oiva laitos jatkamaan tuota työtä.
|
|
Pääkirjoitukset
- Yksi kortti ja eläkeläisillekin 00:01
- Valtio muuttui jarrumieheksi 00:01
- Kaikki ei sovellu Suomeen 09.02. 00:03
- Pakkoliitoksetkin ovat nyt mahdollisia 09.02. 00:01
- Väyrysellä riittää vauhtia 08.02. 00:01
- Ratkaisut tehtävä ajallaan 08.02. 00:02
- Turha nyt on hötkyillä 07.02. 00:01
- Sisällissota on aito uhka 07.02. 00:02
- Niinistön valtuutus on poikkeuksellisen vahva 07.02. 00:03


