EmediateAd

Yaralla on vara odottaa

28.8.2010 0:00

Suomalaisviljelijät ovat törmänneet tänä syksynä lannoitekaupassa harvinaiseen ongelmaan: alan markkinajohtaja, norjalaisomistukseen siirtynyt Yara - entinen Kemira - on kieltäytynyt tekemästä kauppoja heidän kanssaan.

Useimmat tilat sopivat jo hyvissä ajoin syksyllä seuraavan kevään ostoksista, joten tilanne on isäntien ja emäntien mielestä hämmentävä. Pienen myönnytyksen Yara teki tällä viikolla luvatessaan toimittaa väkilannoitteet syysviljojen kylväjille.

Harvemmin on nähty muillakaan elämänaloilla, että tavaran valmistaja kieltäytyisi myymästä tuotettaan. Maailman viljakaupan poikkeuksellinen tilanne antaa kuitenkin nyt Yaralle erinomaisen syyn pantata kauppojen tekemistä. Venäjän ja monien muiden maiden huonot viljasadot nostavat viljan hintaa. Hyvä hinta innostaa viljelijät lisäämään seuraavalla satokaudella kylvöjään, mikä lisää tietysti väkilannoitteiden kysyntää ja antaa myös lannoiteteollisuudelle oivan tilaisuuden hinnankorotuksiin.

Yara on perustellut kaupoista pidättymistä kansainvälisten markkinoiden epävarmalla tilanteella. Viime kädessä taustalla on kuitenkin puhdas liiketaloudellinen näkemys, että nykyisillä hinnoilla kauppoja ei kannata tehdä, kun muutaman kuukauden kuluttua samasta tavarasta saa paljon enemmän euroja - jopa tuplahinnan, kuten pari vuotta sitten nähtiin.

Lannoitteiden ostaja, viljelijä, jää tässä tilanteessa toiseksi, mutta eihän se ole ensimmäinen kerta.

Kommentoi artikkelia