Yksi oli joukosta poissa
Keuruun SM-hiihdot eivät olleet varsinaista savolaisjuhlaa, mutta antoivat kuitenkin lupauksia paremmista ajoista. Vieremäläinen Kerttu Niskanen hiihti jo pronssille, ja toinen nuori lupaus, riistaveteläinen Perttu Hyvärinen, kasvaa vauhdilla miesten mittoihin.
Sanotaan, että sota ei yhtä miestä kaipaa. Siitä huolimatta Keuruun kisapaikalla ihmeteltiin ääneen, miksi hiihdon ruotsalainen päävalmentaja Magnar Dalen oli ottanut itselleen vapaan viikonlopun nimenomaan talven tärkeimpien kotimaisten kisojen aikana.
Kotimaisten hiihtovalmentajien huippuihin kuuluva Jarmo Punkkinen sanoi radiossa, että Dalen olisi voinut säästää vapaansa aivan hyvin kesemmälle tai syksymmälle. Vaikka päävalmentaja ei tittelistä huolimatta osallistu juurikaan itse valmennukseen, vaan toimii enemmänkin huippujen kilpailumatkojen järjestäjänä, niin SM-kisoissa hän olisi kuitenkin tavata ja nähdä kerralla kaikki ne, jotka ovat jotakin Suomen tämänhetkisessä hiihtourheilussa.
Dalen on kiistatta auttanut Suomen nousemaan Lahden MM-hiihtojen aiheuttamasta alhosta. Kaikki eivät ole olleet silti tyytyväisiä hänen tapaansa toimia. Valmentaja Punkkinen ei ole ruotsalaisen ainoa hovikriitiikko, vaan lunta on tullut tupaan myös aktiivihiihtäjiltä. Keuruun SM-kisoista saatiin taas uusia syttöjä Dalen-keskusteluun.





