Yksin maailmassa

A A
21.12.2009 0:01

Suomessa on kaksi ihmisryhmää, joiden murheet ovat nousseet julkisessa keskustelussa yli muiden viime vuosina. Toinen ovat lapset ja nuoret, toinen vanhukset.

Molempien puolesta on lausuttu kauniita sanoja ja esitetty hurskaita toiveita ilman, että heidän asiansa olisivat siitä vielä olennaisesti parantuneet. Viime aikojen räikeät koulukiusaustapaukset ja nuoriin kohdistuneet suoranaiset väkivallanteot päinvastoin kertovat, että yleiset asenteet nuorten keskuudessa tai nuoria kohtaan ovat päivänvastoin entistä välinpitämättömämmät.

Viime päivinä on esimerkiksi kerrottu, että nuorten itsemurhat ovat lisääntyneet tänä vuonna hälyttävästi ja että niiden tekotavat ovat käyneet entistä rajummiksi. Useat kymmenet nuoret ovat lähteneet ennen aikuistumistaan tästä maailmasta, kun he eivät ole löytäneet paikkaansa meidän keskeltämme.

Suomen mielenterveysseura on arvioinut, että noin 60 000 suomalaista nuorta voi jatkuvasti äärimmäisen pahoin elämässään. Masennus, uupumus ja ahdistuneisuus ovat heille ankeaa arkea, josta on vaikea päästä eroon omin voimin. Apua saattaisi olla kyllä tarjolla, mutta mieleltään järkkynyt ei osaa sitä pyytää tai sitten hän kieltäytyy siitä, koska "eiväthän ne kuitenkaan ymmärrä minua".

60 000 ahdistunutta ja masentunutta nuorta on aivan liian paljon vain runsaan viiden miljoonan ihmisen maassa. Historiallisesti elämä on ollut kovaa Suomessa, mutta viime vuosikymmeninä meidän aineellinen elintasomme on kuitenkin noussut korkealle kansainväliselle tasolle.

Johtuuko kymmenien tuhansien nuorten henkinen pahoinvointi siitä, että kansakunnan henkiset voimat on kohdistettu viime vuosikymmeninä ennen muuta aineellisen hyvinvoinnin nostamiseen? Vanhemmat hankkineet lapsilleen lämpimän kodin ja runsaan, ravinto-opillisesti oikean ruokapöydän, mutta unohtaneet antaa heille oikeita henkisiä eväitä.

Yksin jätetty nuori on aika avuton kestämään maailman kovuutta.

Pääkirjoitukset

Kommentoi artikkelia