EmediateAd

Ennusmerkkejä

25.08.2010 09:26 Seppo Kononen

Suuta syyhyttää, korvia kuumottaa; kukapa ei olisi makustellut joskus mielessään näitä ennusmerkkejä tai etiäisiä, kuten vanha kansa sanoo.

Mitä vanhemmaksi tai muutoin luulosairaammaksi ihminen tulee, sitä enemmän hän etsii ja myös löytää näitä etiäisiä ympäriltään.

Se ei ole välttämättä ihan mukavaakaan, kun ajattelen asiaa omasta ahtaasta näkövinkkelistäni.

Mitä meriteeraa esimerkiksi se, että minut – täyteen vanhuuseläkkeeseen oikeutettu toimittaja – pannaan ensi töinäni heti loman jälkeen laatimaan nekrologeja, muistokirjoituksia, poisnukkuneista lähimmäisistä?

Onko se selkeä vihje työnantajan taholta, että minunkin olisi jo tehtävä omat lopullinen ratkaisuni ja alistuttava siihen, että tuli on työnsä tehnyt?

Tai mitä minun on ajateltava siitä, että kotiin palattuani löydän kuistilta ison muovipussillisen hautakynttilöitä ilman sen kummempia selityksiä? Kuka toi, missä tarkoituksessa, kenelle? Herkistyneessä mielentilassa nämä kaikki oudot asiat tulkitsee vaistomaisesti ”oman itsensä läpi”, kuten kerrallinen toimittajatoveri tapasi sanoa.

Valmiit kynttilät kuistilla, kai viisaan pitäisi ymmärtää vähemmästäkin, että hänen on aika valmistautua pikku hiljaa etsiytymään johonkin toiseen suuntaan.

Jos ei älyä lähteä, niin vievät. Jalat edellä.

Mutta onhan siitäkin toki omat ilonsa: ei tarvitse itse kävellä.

1 kommentti

Rauno Heiskanen, Keitele kirjoitti 28.08.2010 00:05


Ennusmerkkejä on toki monenlaisia ja tulkintoja niistä riittää.

Sait ilmaiseksi hautakynttilöitä.... ettei tässä nyt olisi kyseessä lahjus?

On ymmärrettävää että Venäjällä manipuloidaan mediaa, mutta eipä olisi uskonut että sitä tapahtuu myös meillä.

 

//

Seppo Kononen

Savossa sanotaan, että asioihin pitää osata ”suhtautua”. Silloin säästyy monelta kouhotukselta ja turhalta juoksemiselta ties mihin suuntaan.

Koetan suhtautua tällä palstalla ajan ihmisiin ja ilmiöihin niin hyvin kuin kohtuullisen korkea ikä, väistämättä rajallinen tietomäärä ja savolainen löysä luonne myöten antavat. Pahin koulu on mykkäkoulu.

Elämässä pitää olla rockia, mutta se olkoon nuorempien etuoikeus. Kun kenkuttaa ja haluttaa panna ranttaliksi, otan mieluummin viulun ja vetäisen kunnon polkan. Se helpottaa kummasti. En tanssi.

Blogiarkisto