EmediateAd

Olympialaisissa vain huudetaan

24.02.2010 10:21 Amanda Hyvärinen

Olympialaiset ovat mielestäni tylsät. Varsinkin nämä meneillään olevat talviolympialaiset. Siellä vain huudetaan ja näytetään päivästä toiseen samoja lajeja. Jääkiekko on myös tylsää, vaikka Suomi voittikin Saksan, mutta eipä voittanut enää Ruotsia.

Surkeaa oli Janne Ahosen kaatuminen mäkihypyssä. Eipä ole hiihtokaan mennyt putkeen, vaikka odotettu on sieltäkin mitalia.

Näin myös kelkkailijan kuolemaan johtaneen onnettomuuden. Se tuntui jopa pelottavalta, kun nuoren elämä päättyi olympialaisiin. Aika hurjaa. En ymmärrä miksi tämmöisiä pitäisi seurata, koska samaan aikaan tulee paljon mielenkintoisempia ohjelmia.

Jotain hyvää pitäisi varmaan olympialaisistakin löytää, kun niitä kuitenkin paljon seurataan Suomessakin. Mielestäni parasta olympialaisissa on ollut tähän mennessä avajaiset: hienot tulet sytytettiin ja näytettiin erilaisia upeita esityksiä. Ja sitten... Hmm... Peetu Piiroinen yllättäen otti olympiahopeaa lumilautailussa. Yllätykset ovat aina mukavia.

Kuitenkin teen mielummin jotakin aivan muuta, kun katselen olympialaisia. Viikonloppuna leivoin äidin kanssa mokkaruutuja ja niitä syötiin vielä tiistainakin. Leipominen on hauskaa. Siinä täytyy olla tarkka ainesten kanssa ja samalla saa maistella taikinaa. Nam!

Katsellaan kuitenkin olympialaisia vielä jonkin aikaa, vaikka sitten leivonnaisten ääressä.

0 kommenttia
//

Amanda Hyvärinen

11-vuotias siilinjärveläinen Amanda Hyvärinen ihmettelee blogissaan niin aikuisten kuin lastenkin maailmanmenoa kolmasluokkalaisen silmin. Amanda asuu Siilinjärven keskustassa äitinsä, isänsä ja isoveljensä - ja marsunsa kanssa. Naapurissa asuvat mummi ja ukki tuovat myös piristystä tytön maailmaan.

Amanda on lukijoille tuttu parin vuoden takaa, jolloin Savon Sanomat seurasi hänen ensimmäistä kouluviikkoaan päivä päivältä. Tuolloin Amanda huomautti koulumatkan käyvän jalkoihin, toivoi, että poikia olisi luokalla vähemmän ja olisi halunnut tehdä välitunnilla muutakin kuin jonottaa laitteisiin. Kahden vuoden jälkeen kouluun pääsee jo pyörällä ja pojatkin ovat alkaneet tuntua kivemmilta.

Blogiarkisto