Yhdellä sanalla: huippua!

17.07.2009 11:37 Nuorisoraati

Kuva: Akseli Muraja

Viimeinen työviikkoni alkoi Nuorten sivujen pääjutun suunnittelulla. Uutispäällikkö Krisse oli vapaalla kaksi päivää ja näiden päivien ajan tehtäväni oli paiskia töitä nuorten sivujen hyväksi. Alkuperäinen juttuni teiniraskauksista ei päässyt kunnolla alkuun, koska en saanut värvättyä ketään nuorta äitiä haastateltavaksi, enkä lomailevia asiantuntijoita kertomaan faktatietoja.

Oli siis otettava käyttöön suunnitelma B. Lähdin torille haastattelemaan nuoria ulkonäköpaineista ja sieltä kyllä irtosi melko hauskoja kommentteja. Pääsin myös ensimmäisen kerran ”työurallani” kameran taakse kuvaamaan. Iltapäivällä jututin puhelimen välityksellä KYSin nuorisopsykiatrian erikoislääkäriä Tommi Tolmusta. Hän kertoi kattavasti ulkonäköpaineista ja niiden nuorille aiheuttamista seurauksista.

Tiistaiaamuna pommitin puhelimessa pari tuntia teiniraskauksiin liittyviä ammattilaisia. Viimein sain soittopyynnön keskiviikolle, sekin vaati triljoona miljoonaa yhdistystä eri henkilöille ja vaihteiden odotusmusiikkien kuuntelua. Loppupäivän kirjoitin puhtaaksi ulkonäköpainejuttua ja etsin kuopiolaisten teiniäitien puhelinnumeroita.

Seuraava päivä alkoi lupaavasti, sillä sain hyvät tilastotiedot teiniraskauksista. Kuin taivaan lahjana eräs puolituttu tyttö suostui haastateltavaksi raskaudestaan ja lupasi jopa nimensä ja kuvansa julkaistavan. Mahtavaa! Pynttäytyvää ja ulkonäöstään tarkkaa alle 18-vuotiasta haastateltavaa ei kuitenkaan ulkonäköpainejuttuun löytynyt, vaikka soitin kaikki kaverinkaverit ja kauneushoitolat läpi. Loppupäivästä kävin ihkaensimmäisellä omalla haastattelukeikalla kuvaajan kanssa tämän teiniäidin ja hänen perheensä luona. Tunnelma oli hieman vaivaantunut, mutta haastattelu tuli valmiiksi ja saimme suloisia vauvakuvia.

Torstaina uusi juttuidea pulpahti päähäni: soitin Kuopion avoimien parkourharjoitusten pitäjälle Mikko Parviaiselle. Moni Kuopion keskustassa liikkunut olikin varmasti ihmetellyt, mitä nämä seinille hyppivät nuoret oikein ovat, joten oli ajankohtaista selvittää asia. Parviainen oli oikein mainio haastateltava ja kertoi ummet lammet parkourista. Iltapäivästä kävin kuvaajan kanssa valokuvaamassa näitä nuoria tekemässä hurjia temppujaan ympäri kaupunkia. Se oli tosi mielenkiintoista, vaikka sainkin henki kurkussa pelätä parkouraajien tipahtavan maahan sateen jäljiltä liukkailta kaiteilta. Onneksi vältyimme tapaturmilta.

Perjantain Savon Sanomien urheilusivulla oli iso kirjoittamani juttu parkourista. Juuri se on tässä työssä upeaa, kun saa lukea oman kirjoituksen painetusta lehdestä.

Haastavinta työharjoittelussa oli ehdottomasti asiantuntijoiden ja haastateltavien tavoittaminen. Kesäaikaan kaikki ovat lomilla, jolloin sopivaa henkilöä on melkein mahdotonta löytää. Kuitenkin se fiilis, kun tuntikausien soittelujen jälkeen pääsee puhumaan oikean henkilön kanssa ja saa tehtyä onnistuneen haastattelun, on sanoinkuvaamattoman hieno.

Kokonaisuudessaan kesätyö Savon Sanomilla on ollut loistava mahdollisuus tutustua oikeaan toimittajan työhön. Näiden kahden viikon ansiosta lähden viettämään loppulomaani lukuisia toimittajalle elintärkeitä oppeja viisaampana, ja kiitos siitä kuuluu kaikille huipuille Savon Sanomien työntekijöille!

Hanna Gråsten

0 kommenttia
Kommentointi vaatii kirjautumisen sivustolle.

Nuorisoraati

Savon Sanomien Nuorisoraatilaiset kommentoivat blogissaan ajankohtaisia asioita aikuisten maailmasta.