Kari M. Oittinen wrote:[Ennen rokotuskampanjan aloittamista Suomessa oli tiedossa, että kyseessä on lääkealan suurin petos/huijaus.[/u]
- Kuka muu (
Tanskin lisäksi) tämmöisestä
suurimmasta lääkealan petos/huijauksesta tiesi, ennen rokotuskampanjaa?quote]
Jussi: Ilmeisesti USA:n ja Sveitsin viranomaiset ja aika laajasti lääkärit koko maailmassa, koska tarvittiin valtava propagandakampanja heidän äänensä hiljentämiseksi.
Lähetän halukaille viime kesäisen nettijutun, johon viittasin. Pyytäkää os.
juhani.tanski@suomi24.fi.
Muistelen, että viime kesänä jonkun keskussairaalan ylilääkäri kehoitti varomaan rokotteita, mutta hänet hiljennettiin. Valitettavasti en ottanut juttua talteen. Netistä olen lukenut, että monessa maassa rokotteet on palautettu/tuhottu.
* * *
Viime kesänä tiedettiin, että kyse on 400 miljardin dollarin huijauksesta, mutta en ole ihan varma, oliko silloin vielä varmuutta, että se on kaikkien aikojan mittavin huijaus.
En ole lääkäri, enkä siksi pysty arvioimaan olisiko joillekin riskiryhmille kannttanut antaa rokotus - ei kuitenkaan Suomessa käytetty testaamaton rokote. Maailmalla on aika uskottavasti osoitettu, että valtaväestölle rokotteesta ei ollut suurta hyötyä, mutta pysyviä haittoja siitä oli seurauksena.
* * *
Haluan lisätä, että olen koko ikäni ollut rokotusten innokas kannattaja - niillä estetään vakavia epidemoita ja vammoja. Sikaflussasta kiinnostuin elo-syyskuussa 2009, kun huomasin millainen hysteria- ja defacto valhekampanjaa lietsottiin tiedotusvälineissä. Eli vetoan: ottakaa kaikki muut viranomaisten suosittelemat rokotukset itsellenne ja lapsillenne.
Luulen, että varastossa oleva sikaflussarokote hävitetään.