Kirjaimellisesti minut kannettiin ulos paikasta, missä toisinaan vietin päivässä enemmän aikaa kuin kodin katon alla. Onhan se loppujen lopuksi melko haikeaa jättää kaikki taakseen ja viettää seuraavat viikot yksin nenä kiinni kirjassa ja huomata, että päivät ovat alkavat kulkea samaa ympyrää.
Juuri silloin kaipaa niitä ystävän kanssa oppitunnilla yhdessä taisteltuja pitkiä minuutteja ja sitä tunnetta, kun niistä aina selvittiin.
Mutta sitä ennen oli aika juhlia.
Jos ennen promillejuomat kuuluivat penkkaripäivään, nykyisin ne näyttävät olevan suunnattu enemmänkin illan ohjelmaan. Meidän rekoissa ei ollut järjestyksenvalvojaa eikä kukaan tunkenut suuhumme alkometriä. Minun kohdallani se ei olisi heilahtanut mihinkään suuntaan. Parin kohdalla ehkä hieman tai ei ollenkaan.
Päätimme kavereiden kanssa säästää lukion loppumisen armottoman juhlinnan abiristeilyyn, siellähän tunnetusti pitäisi räjähtää. Sen sijaan ajoimme yli kaksi ja puoli tuntia ympäri suurta kaupunkiamme Suonenjokea.
Seuraavana aamuna darran sijaan huomasin selässäni kipua. Kaverini kertoi sen tulleen hänen autonsa ergonomiattomista istuimista, mutta olen vakavasti sitä mieltä, että selän kipeytymisen syynä oli päivän aikana nauretut naurut, jotka eivät treenanneet vatsalihaksiani vaan selkälihaksiani.
Kaikkihan tietävät, mitä abiristeilyllä tehdään. Varautukaa matkalaukkujen tarkastukseen kaikui terminaalin kaiuttimista naisen ääni abien korviin. Siis ei mitään juomia laivaan, kaikki tarkastettaisiin, mutta sehän ei tarkoita sitä, ettei juomia olisi mahdollista kuljettaa laivaan.
Yksi kekseliäs onnistui kantamaan viinaa laivaan kasvovesipullossa. Kaipa hän tajusi pestä pullon ensin...
Se oli elämäni kamalin matka. Kuinka moni on mennyt nukkumaan jo kello yhdentoista aikaan illalla, abiristeilyllä, selväpäisenä? Minä.
Boogie oli aivan kattojen rajassa, mutta Ruotsin satamaa lähestyessä iski järkyttävä myrsky: laiva tuntui pyörivän ympyrää. Illan aikana ahmitut tiramisut ja jäätelöt odottivat ulospääsyään mahan uumenista.
Käveleminen oli mahdotonta, joten painoimme päämme tyynyyn ja nukahdimme toivoen, että aamulla maailma ei enää pyörisi. Mutta kyllä se pyöri.
Abiristeilyn aamu? Pää kipeänä tunnetaan häpeää tai vähintäänkin myötähäpeää ja samalla ihmetellään, minnekäs ne rahat ovat kadonneet. Todistellaan kavereille, että mitään ei muista edellisestä illasta ja toivotaan, että näin todella olisi.
Yksi ei tiennyt, miten oli päätynyt huoneeseen, josta heräsi. Toinen oli muuten vain pihalla kaikesta tapahtuneesta. Tällä kertaa se olin minä, joka painui pehkuihin jo nynnyn aikoihin sekä kulutti illan aikana huimat 1,5 euroa.
Kirjoittaja on Savon Sanomien nuorisoraatilainen ja parhaillaan ylioppilaskirjoituksiinsa pänttäävä abi.
