Katsot Savon Sanomien arkistokolumnia. Tämä kolumni on julkaistu 21.03.2010 16:35
Kolumni

Akut latinkiin ja uudella innolla kohti niitä todella tärkeitä matseja

Nyt täytyy todeta, että vanha hokema siitä, että olet juuri niin hyvä kuin edellinen pelisi, ei pidä KalPan kohdalla paikkaansa.

KalPan energia loppui hiukan kesken runkosarjan voittotaistelussa, mutta sitä on turha surra. Siitäkään huolimatta, että voittaminen on aina paljon kivempaa kuin häviäminen.

KalPa pelasi perussarjassa enimmäkseen upeaa ja viihdyttävää jääkiekkoa. Ja tuloskin oli parempi kuin koskaan aiemmin. Tähän on varmasti syytä tyytyä ja olla enemmän kuin iloinen.

Ei tästä ole kuin muutama vuosi, kun Etelä-Suomen media ei sulattanut KalPan pelaamista koko liigassa. KalPa oli myös "asiantuntijoiden" mielestä kyvytön pelaamaan korkeimmalla sarjatasolla.

Nyt KalPa on luonut oman pelitavan, joka on jo käsite. Ja sillä tyylillä syntyy näyttävyyden ohessa myös tulosta.

Muutama heikko peli sattuu jokaiselle joukkueelle pitkään sarjaan. KalPalle niitä osui pari runkosarjan lopulle, joka voi lopulta kääntyä eduksi.

KalPa ei kanna runkosarjan kakkosena suurimpia paineita ja joukkueen sisällä tajuttiin pitkän runkosarjan aikana, että mikä tahansa joukkue on helisemässä parhaimman KalPan kyydissä.

Ja mikäli kapteenia ja päävalmentajaa on uskominen, se huippupeli kaivetaan helposti esiin tauon aikana.

KalPalla on puolustettavana viime kaudelta pronssi. Mitali olisi jälleen huippusaavutus, mutta on selvää, että kilpipaidat haluavat petrata.

Mikäpä olisikaan kuopiolaiselle kiekkoväelle upeampaa kuin kuitata rakkaimmalle viholliselle JYPille runkosarjassa taipuminen niiden oikeiden pelien finaalisarjassa.

Tosiasiahan on, että ne todella merkittävät pelit alkavat vasta nyt. KalPalle on jo pitkään ollut selvää, että se on mukana pudotuspeleissä.

Mistä sitä tietää vaikka KalPassa olisi jo välillä lisättyä potkua harjoituksissa, jotta joukkue on taas iskussa oikeaan aikaan. Se jopa selittäisi väsymisen tiukassa pelirupeamassa.

Niin tai näin, on joka tapauksessa varmaa, että kuopiolainen kiekkobuumi ei ole ainakaan hyytymään päin.

KalPan ponnistaminen parin konkurssin ja pahimmillaan Suomi-sarjassa rämpimisen jälkeen ei ole sattumaa.

Kuopiossa on jo pitkään tehty valtakunnan kärkitason nuorisotyötä ja nyt korjataan satoa. KalPan riveissä on nähty tällä kaudella 16 omaa kasvattia eli lähes joukkueellinen kypsiä liigapelaajia.

Suuri osa näistä nuorista lahjakkuuksista pääsi maistelemaan menestystä jo viime kaudella. Nyt nippu on vuoden valmiimpi ja nälkä ei varmasti ole kadonnut.

Ainekset on varmasti vaikka mihin. mutta kova on tiekin, sillä puolivälierissä vastaan tulee Blues, Kärpät tai Tappara.

Kirjoittaja on Savon Sanomien urheilutoimittaja.

Päivän suosituimmat sisällöt

Luetuimmat 24 tuntia

Seuraa meitä myös Facebookissa
Savon Sanomat Facebookissa Savon Sanomat Twitterissä

Kolumnit